Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Poliisin kannattajat epäilevät sms-huijausta

Intian Idol nostatti mellakoita

11.6.2007 12:00 Intiassa Idols-ohjelma nostattaa vielä kuumempia tunteita kuin Suomessa. Nepalilaislähtöisen poliisin kannattajat hurjistuivat ympäri maata kun he epäilivät, ettei heidän tekstiviestiääniään päästetty mukaan äänestykseen.

Kalkuttalainen poliisimies Prashant Tamang, josta on tullut suuri julkkis myös Nepalissa, oli 12 finalistin mukana. Jatkoon pääsevät valittiin koko yön tekstiviestiäänestyksellä perjantai illan klo 21 ja lauantaiaamun klo 8 välisenä aikana.

Tamangin kannattajat uskoivat, ettei heidän ääniään rekisteröity ja väittivät sen johtuvan sabotaasista. Tv-kanava ja matkapuhelinoperaattorit kiistivät sabotaasin ja muutkin ongelmat.

Gorkha National Liberation Front MLA:n edustaja Darjeelingistä kertoi The Telegraph -sanomalehdelle, että matkaviestinoperaattori Reliancen kautta lähetettyihin tekstiviestiääniin tuli vastaus, jonka mukaan tunnussana ei kelvannut. Myös toisen operaattorin, BSNL:n asiakkaat valittivat, etteivät he saaneet kuittausta tekstiviestistään.

Ihmisjoukot piirittivät BSNL:n ja Reliancen toimistoja Kalimpongissa ja Kurseongissa. Darjeelingissä ja yhtiöiden kaupat joutuivat ilkivallan kohteeksi ja niiden mainoksia tuhottiin ympäri kaupunkia.

Nepalilaisperäiset intialaiset ovat ottaneet konstaapeli Tamangin suosikikseen. Yhteisö on organisoinut hänelle laajaa kannatusta. Tamang selvisi Indian Idol -kisan loppukilpailuun.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.