Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mainos ohjelman sisällä

USA:ssa kokeillaan tv-ohjelmiin upotettuja mainossketsejä

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

11.6.2007 16:23 Amerikkalainen NBC-televisiokanava lähettää tiistai-iltana mainosspotin, joka on upotettu osaksi suoraa tv-lähetystä.

Upotettu mainos on uusin keino tv-kanavien taistossa kovalevyllisiä digibokseja vastaan.

Mainostajien on keksittävä uusia käytäntöjä, sillä yhä useampi amerikkalainen tallentaa tv-ohjelmia diginauhurilla ja hyppää tallennettujen mainoskatkojen yli.

Ensimmäinen ohjelmaan upotettu mainos esitetään tiistain The Tonight Show -lähetyksen aikana, kertoo Wall Street Journal verkkosivuillaan.

Juontaja Jay Lenon on määrä mainita Garmin-navigaatiolaitteet, joita mainostavan sketsin ohjelman kuuluttaja sitten esittää.

Mainosspotti nähdään juuri ennen ohjelman toisen mainoskatkon alkua. Varsinaisen katkon ensimmäisenä mainoksena nähdään tavallinen esinauhoitettu versio Garminin mainoksesta.

Ohjelmiin upotettujen mainospätkien kerrotaan olleen Yhdysvalloissa yleisiä 1950-luvulle saakka. Useimmiten mainosviestin esittäjänä toimi ohjelman päätähti.

Vanhaa käytäntöä herätellään henkiin voimistuvan diginauhuri-innostuksen takia. Nielsen Media -tutkimusyksikkö arvioi, että 17 prosenttia amerikkalaisista omistaa TiVo:n tai vastaavan digitaalisen nauhurin.

Jutun kirjoitti: Vuokko Aro

Vuokko Aro

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.