Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vietnamin presidentti vierailee Yhdysvalloissa

Vietnam armahti verkossa toimineen toisinajattelijan

11.6.2007 10:35 Vietnam armahti vakoilusta tuomitun toisinajattelijan, joka levitti mielipiteitään verkon avulla. Vapautus tapahtui Vietnamin presidentin Yhdysvaltain-vierailun alla.

Ngyen Vu Binh pääsi Nam Han vankilasta lauantaina, viranomaiset kertoivat AP:lle.
Binh oli Vietnamin ensimmäisiä toisinajattelijoita, jotka levittivät demokratiaa koskevia mielipiteitään verkossa. Vuoden 2003 lopulla hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja kolmeksi vuodeksi kotiarestiin.
Oikeuden mukaan Binh, entinen lehtimies, oli kerännyt hallituksen vastaista informaatiota vakoilutarkoituksessa.
Binh pidätettiin syyskuussa 2002, kun hän oli kritisoinut artikkelissaan Kiinan ja Vietnamin välistä rajasopimusta. Hän oli hieman aikaisemmin vaatinut 20 muun toisinajattelijan kanssa demokraattisia uudistuksia Vietnamiin. Binh oli myös kirjoittanut Yhdysvaltain kongressille Vietnamin ihmisoikeustilanteesta.
Kuukausi sitten Vietnamin oikeuslaitos tuomitsi kolme toisinajattelijaa vankilaan propagandan levittämisestä. Yhdysvaltain suurlähetystö Hanoissa on huolissaan toisinajattelijoiden häirinnän lisääntymisestä maassa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää

28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.