Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuntalaisten nettiosallistuminen laajenee

Kuntaliitto: Nettidemokratia puskee eteenpäin

Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

12.6.2007 11:57 (päivitetty 12:40) Kunnat tarjoavat internetissä yhä monipuolisempia kanavia osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon. Esimerkiksi kaavoihin pyytää valmisteluvaiheessa kommentteja nettisivuillaan joka toinen kunta, Kuntaliitto tiedottaa.

Suomen Kuntaliitto teetti toukokuussa tutkimuksen kuntien verkkopalveluista. Edellinen kartoitus tehtiin vuonna 2002. Tuolloin kaavoitukseen antoi mahdollisuuden osallistua verkossa 34 prosenttia kunnista, nyt 52 prosenttia.

Kaksi kuntaa kolmesta kerää kuntalaispalautetta nettisivujen kautta. Viestinnän digitalisoituminen avaa vaikuttamiselle uusia väyliä. Mobiililaitteilla kunnan toimintaan voi osallistua esimerkiksi antamalla palautetta päättäjille neljässätoista prosentissa niistä kunnista, jotka käyttävät mobiilipalveluita.

Kuntien valtuustojen ja hallitusten pöytäkirjoja on voinut lukea netissä jo vuosia, mutta nykyisin verkkosivuilla julkaistaan näiden lisäksi sekä esityslistoja että lautakuntien pöytäkirjoja. Kyselyyn vastanneista kunnista kaikki yli 40 000 asukkaan kunnat julkaisevat netissä sekä pöytäkirjat että esityslistat ennen valtuuston, hallituksen tai lautakuntien kokouksia.

Lähidemokratiaa edustavat internetissä asuinaluesivut, jotka ovat lisääntyneet selvästi. Kaksi kuntaa kolmesta ylläpitää nyt asuinaluesivuja, kun vuonna 2002 näin toimi alle puolet kunnista. Kaupunginosilla on omia asuinaluesivustoja enemmän kuin kylillä.

Taloustutkimus Oy:n toteuttama tutkimus suunnattiin verkkopalveluiden kehittämisestä vastaaville johtajille ja verkkoviestintäammattilaisille Manner-Suomessa. Vastaus saatiin 52 prosentista kuntia, muun muassa kaikista suurimmista kaupungeista.

Internet-äänestys kelpaisi

Vastaajilta kysyttiin myös heidän mielipidettään siitä, pitäisikö heidän kunnassaan olla mahdollista äänestää kunnallisvaaleissa internetin avulla. Kaksi kolmasosaa vastasi kyllä, viisitoista prosenttia ei. Neljännes ei osannut sanoa mielipidettään.

Lähes puolet kuntien verkkopalveluvastaavista arvioi tieto- ja viestintäteknologian muuttavan oman kuntansa toimintaa läpinäkyvämmäksi. Avoimuuden lisääntymiseen luottavat eniten pienimmät, alle 10 000 asukkaan kunnat.

Verkossa toimivien osallisuuspalveluiden ohella kuntien tehtävä on huolehtia asukkaiden tietoyhteiskuntavalmiuksista. Tavallisimmin tämä tapahtuu tarjoamalla maksuttomia internetin käyttöpisteitä, joita löytyy 74 prosentissa kunnista. Langaton laajakaista (wlan) on käytettävissä joka viidennessä kunnassa.

- Uusi teknologia ei silti yksinään ilman asenne- ja toimintakulttuurimuutoksia takaa sitä, että asukkailla olisi laajat mahdollisuudet vaikuttaa valmisteluun ja päätöksentekoon, sanoo Kuntaliiton viestintäjohtaja Jari Seppälä.

- Verkko-osallisuuden yksi tärkeimpiä kehittämiskohteita olisi tuoda kaavojen lisäksi muitakin tärkeimpiä päätettäviä asioita kommentoitavaksi internetiin jo valmisteluvaiheessa. Myös internetin kuntalaisaloitteita ja mielipidekyselyitä voi hyödyntää nykyistä enemmän kunnan toiminnankehittämisessä, Seppälä kannustaa liiton mukaan.

Kuntaliiton verkkoviestintäpäällikkö Susanna Rautio nostaa esille entistä laajemmat vaikuttamisfoorumit, joita muutamat kunnat ovat rakentaneet.

- Sosiaalinen internet, blogit ja julkaisualustat tarjoavat kunnille entistä monipuolisempia ja houkuttelevampia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen. Perinteiset verkkokeskustelut eivät ole toimineet odotetusti ja siksi niiden määrä onkin kuntien sivuilla vähentynyt, Rautio katsoo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää

28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.