Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mainosfestivaalit käyntiin sunnuntaina

Taloussanomat suuntaa Cannesiin

Al Gore pohtii Cannesissa mainostoimistojen roolia ilmastonmuutoksen torjumisessa.
Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva

15.6.2007 14:03 Maailman suurin mainosfestivaali alkaa sunnuntaina. Taloussanomat on mukana humussa koko viikon. Cannesiin suuntaa myös Yhdysvaltain entinen vara-presidentti Al Gore.

Tänä vuonna 54. kerran järjestettävä Cannes Lions -mainosfestivaali alkaa virallisesti sunnuntaina. Ensimmäisten kilpailusarjojen tuomaristot ovat tosin olleet työn touhussa jo keskiviikosta lähtien.

Leijonista kilpailee lähes 25 700 työtä 80 maasta. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös suomalaiset toimistot ovat ennätystahdissa. Ne ovat ilmoittaneet Cannesiin tänä vuonna 292 työtä, mikä on 74 työtä viimevuotista enemmän. Innokkaimpia suomalaiskisaajia ovat PHS ja Bob Helsinki.

Pohjoismaista laajin edustus on tuttuun tapaan Ruotsilla, josta Ranskan Rivieralle lähtee 686 työtä. Eniten kilpailutöitä – yli 3 500 – lähettää Yhdysvallat. Saksan saldo on reippaat 2 300, Brasilian hitusen yli 2 200, Espanjan lähes 1 500 ja Britannian vajaat 1 700.

Festivaalin uutuus on tänä vuonna Content Showcase -niminen alue, jolla sisällöntuotantoon ja -jakeluun erikoistuneet yritykset esittelevät tekemiään monikanavakampanjoita ja niiden tuotannossa käytettyjä teknologioita.

Festivaaliviikon odotetuin puhuja puolestaan lienee Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore, joka kertoo perjantai-iltana näkemyksiään mainostoimistojen roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Cannes Lions -kilpailun tuomaristossa Suomea edustavat Bob Helsingin Zoubida Benkhellat ja Valve Brandingin Paavo Perttula. Benkhellat tuomaroi ulkomainoksia ja Perttula cybersarjaa.

Young Creatives -kilpailun printtisarjassa ottelevat Arvon Jarkko Toijonen ja Imageneeringin Janne Gylling. Tequilan kaksikko Antti Toivonen ja Ossi Honkanen ovat tulessa sekä filmi- että cybersarjassa.

Taloussanomat seuraa Cannes Lions -festivaalia tiiviisti koko viikon sekä lehdessä että verkossa osoitteessa wwwl.taloussanomat.fi/cannes.

Jutun kirjoitti: Annamari Typpö

Annamari Typpö

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.