YLE keskittää kaiken nettistreamingin Areenaan
15.6.2007 13:41 Yle kertoo avaavansa "Suomen laajimman ja monipuolisimman netti-tv- ja -radiopalvelun", YLE Areenan, tänään perjantaina. Kaikki nykyisin Ylen internet-sivuilta löytyvä radio- ja tv-ohjelmisto kootaan Areena-sivustolle.
Tarjolla ovat lähes kaikki Ylen omatuotantoiset radio- ja tv-ohjelmat. Areenan kautta voi myös kuunnella Ylen kahdeksaa valtakunnallista radiokanavaa. Lisäksi sivustolla on runsaasti uutta tarjontaa.
- Yle siirtää palvelullaan suomalaisen median uuteen aikakauteen. Areenan sisällön laajuus ja monipuolisuus takaavat, että netti-tv kiinnostaa jatkossa entistä laajempaa käyttäjäryhmää. Radiokanavien ja radio-ohjelmien tuominen nettiin tässä mittakaavassa on myös radiomedialle iso askel, arvioi uusien palveluiden päällikkö Jari Lahti tiedotteessa.
YLE Areenassa on noin neljäsataa ohjelmaa tai ohjelmasarjaa. Ohjelmisto uusiutuu ja täydentyy jatkuvasti, sillä ohjelmat ovat katsottavissa ja kuunneltavissa määräajan. Pääasiassa tekijänoikeussopimukset määrittävät sen, kuinka pitkään ohjelmat ovat Areenassa saatavissa ja mitä ohjelmia palvelussa on esillä.
Myös ennakkokatseluja
Areenan aineisto on jaettu ohjelmatyyppien mukaan kymmeneen ryhmään: uutiset, urheilu, ajankohtaisohjelmat, asiaohjelmat, oppiminen ja tiede, kulttuuri, musiikki, viihde, draama ja lapset. Areenassa on lisäksi suoria lähetyksiä - esimerkiksi urheilu- ja tapahtumatelevisiointeja.
Valikoimassa on myös tv-sarjojen ensimmäisten jaksojen ennakkokatseluja. Tuoreimpana uusi Henry Rollins Show YLE Teemalta.
Koska internet on monille suomalaisille tärkeä mediaväline, Yle tavoittaa nyt käyttäjäryhmiä, jotka eivät katsele televisiota tai kuuntele radiota.
- Suomalaisten mediankäyttö muuttuu ja Ylen tehtävä on vastata uusiin haasteisiin. Nyt tv-maksulle saa laajan vastineen myös verkkoympäristössä, sanoo ohjelmistoalueen johtaja Ville Vilén.
Areena on aluksi avoin kaikille, mutta myöhemmin palvelun käyttäjäksi on rekisteröidyttävä. Rekisteröityminen edellyttää silloin maksettua tv-maksua.
Yle kehuu Microsoftin drm-suojausta
YLE Areena on osoitteessa yle.fi/areena ja ruotsinkielinen rinnakkaispalvelu osoitteessa svenska.yle.fi/arenan.
Tällaisten palvelujen avaamisiin monasti liittyvä hitaus näyttää vaivaavan myös YLE Areenaa. Ainakin kello 13.00 jälkeen palvelua oli lähes mahdoton käyttää.
Lisäksi Yle saanee palautetta myös valitsemastaan tiedostomuodosta. Ylen Elävä Arkisto -palvelua moitittiin aikanaan luottamisesta yksinomaan Windows Media -formaattiin, ja sama linja jatkuu Areenassa.
Ylen mukaan vapaasti katsottavissa ja kuunneltavissa olevat ohjelmat voidaan tietyissä tapauksissa toistaa Linux -koneessa. Käyttäjät ovat havainneet muun muassa VLC:n ja Mplayerin mahdollistavan Windows Media -toiston Linux-käyttöjärjestelmässä.
Windows Media -sisältöjä voi Macilla toistaa Flip4Mac-ohjelmalla, jonka voi ladata ilmaiseksi Microsoftilta.
Yle perustelee Windows Median käyttämistä sillä, että radio- ja tv-ohjelmia julkaistaan verkkoon kymmenissä eri yksiköissä, ja jokaisen tuetun formaatin ylläpito-, laitetuki- ja järjestelmähallintatyö aiheuttaisi kustannuksia, mikä olisi pois sisällön tekemisestä.
Windows Media -formaatti soveltuu Ylelle myös siksi, että siinä on arviolta riittävän hyvä drm-suojaus, mikä sallii yhtiön jatkossa neuvotella nettiesitysoikeuksia sellaisillekin sisällöille, joita se ei ole tähän asti saanut julkaista verkossa.
Lisäksi Yleisradio katsoo toteuttavansa parhaiten julkisen palvelun tehtäväänsä luottamalla formaattiin, joka todennäköisimmin toimii suoraan käyttäjän koneella.
Aiemmin sisältöjä on tarjottu Real Media -muodossa. Ylen mukaan tämä formaatti on edelleen keskeinen esimerkiksi mobiilikäyttäjien kannalta ja siihen asiaan palataan vielä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kodak leikkaa yli 30000 työpaikkaa
09.02.2007 Valokuvajätti Eastman Kodak ilmoitti torstaina irtisanovansa vielä 5000 henkeä aiemmin ilmoittamiensa lisäksi. Yhtiö on päättämässä mittavaa kamppanjaa, jonka on tarkoitus muuttaa perinteinen valokuvafilmin valmistaja digikuvauksen jättiläiseksi.
Kolme vuotta sitten
Effi: Nettipokerin esto vie loputtomaan sensuurin kierteeseen
09.02.2009 Sananvapautta ja yksityisyyttä puolustavan Electronic Frontier Finlandin, Effin mukaan nettipokerin torppaamiseksi on esitetty estolistoja kielletyille verkkokasinoille, mikä järjestön mukaan voi johtaa loputtomaan sensuurin kierteeseen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












