Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvua viime vuoteen kymmenesosa

Aikakauslehdet houkuttelevat mainostajia

Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

19.6.2007 09:40 (päivitetty 10:19) Mainostajat sijoittavat mainosrahaa aikaisempaa hanakammin aikakauslehtien sivuille. TNS Media Intelligencen seuraamissa medioissa kasvua kertyi toukokuussa yli 10 prosenttia verrattuna viime vuoden toukokuuhun.

Mainontaan käytetty koko rahasumma kasvoi 4,3 prosenttiin verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan niissä lähes 400 mediassa, joita TNS Media Intelligence seuraa.

Vuoden aikana on perustettu Aikakauslehtien Liiton mukaan useita uusia aikakauslehtiä, joiden mainoseurot eivät ole juurikaan syöneet toisiaan. Viime vuonna perustettiin uusia aikakauslehtiä 33 kappaletta, ja tänä vuonna uusia on perustettu vähintään yhtä hanakasti, yhteensä 14 kappaletta.

Varsinaisten sanomalehtien mainosmyynti kasvoi 3,5 prosenttia. Ilmaisjakelulehtien mainosmyynti kasvoi vain prosentin ja on kääntynyt lähes prosentin laskuun koko alkuvuoden aikana.

Lisäksi radiomainontaan sijoitetut eurot olivat lähes neljän prosentin laskussa. Koko alkuvuoden aikana radiomainonnan kasvu on jäänyt alle kahteen prosenttiin.

Viime vuonna alkanut avointen työpaikkojen ilmoittelun kasvu jatkuu vahvana. Pelkästään toukokuussa ilmoituksiin käytetyt mainoseurot kasvoivat lähes 19 prosenttia verrattuna viime vuoden toukokuuhun. Koko alkuvuoden aikana kasvua viime vuoden alkuun on kertynyt neljänneksen.

Jutun kirjoitti: Riku Leppänen

Riku Leppänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää

28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.