Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Youtuben avulla

Http-liikenne ohitti vertaisverkot

Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

20.6.2007 12:52 Operaattoreiden ip-verkkojen optimointipalveluihin erikoistunut Ellacoya Networksin laajakaistatutkimuksen mukaan http-protokollalla toimivat nettipalvelut ohittivat vertaisverkkoliikenteen määrän.

Ellacoyan noin miljoonan laajakaista-asiakkaan seurantaan perustuvat verkkoliikennetutkimuksen mukaan vertaisverkko-ohjelmistojen aiheuttamat liikennemäärät ovat ensimmäisen kerran neljään vuoteen jääneet http (hypertext transfer protocol) -liikenteen jalkoihin.

Http-protokollan yli siirretään esimerkiksi tavalliset web-sivut ja niiden kuvat. Viimeisin, mikä kiihdytti protokollan käytön yli p2p-tiedonsiirron, oli itseasiassa videoiden suoratoisto, joka on räjähtänyt Googlen Youtube-videopalvelun myötä.

Ellacoyan mukaan Youtube-videoiden streamaus muodostaa noin viidenneksen ja kaikki streamaus yhteensä kolmanneksen koko http-liikennöinnistä. Perinteistä web-liikennettä http:n yli kulki kuitenkin vielä lähes puolet. Kaikesta liikenteestä http:n yli tapahtui 46 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan vertaisverkkojen tiedonsiirto oli yhteensä vajaan kaksi viidennestä koko siirtoköntästä ja usenet-uutisryhmistä muodostuva liikenne oli vajaan kymmenyksen. Http-protokollaa hyödyntämätön videoiden suoratoisto oli koko liikenteestä kolme prosenttia, nettipelit kaksi prosenttia ja ip-puhe prosentin.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Operaattoreiden ip-verkkojen optimointipalveluihin erikoistunut Ellacoya Networksin laajakaistatutkimuksen mukaan http-protokollalla toimivat nettipalvelut ohittivat vertaisverkkoliikenteen määrän.
Digitoday
Huono 0
Esimerkiksi GNUnet P2P sovellus osaa toimita myös UDP:n ja TCP:n lisäksi, HTTP:llä ja jopa SMTP:llä. Jos muita yhteystyyppejä on rajoitettu.

Todennäköisesti tässä analyysissä ei olla paneuduttu liikkuvan datan sisältöön.

Streamaukseen on myös perinteisesti käytetty paljon muita kuin HTTP protokollaa. Koska HTTP soveltuu huonosti TCP:n vuoksi streamaukseen.

HTTP:tä voidaan myös luonnollisesti käyttää muissakin porteissa kuin portissa 80. Esim SouthCast radio-asemat.
Porttinumero / Protokolla / Sovellus?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Conformiq lähtee länteen kolmella miljoonalla

10.02.2009 Suomalainen ohjelmistojen testausautomaatiotuotteiden kehittäjä Conformiq Oy on saanut kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen Nexit Ventures Oy:n johtamalla rahoituskierroksella. Mukana on myös Suomen Teollisuussijoitus Oy amerikkalaisten yksityissijoittajien lisäksi.

.