Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laajennusta

Videopalvelu YouTube pyrkii kännyköihin

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

20.6.2007 08:36 Autotallista kahdessa vuodessa valtavaksi kansainväliseksi menestykseksi kasvanut YouTube suunnittelee videopalvelunsa laajentamista matkapuhelimiin. YouTuben tavoitteena on avata palvelunsa videot tulevaisuudessa jokaiselle näytölle.

– Selvitämme operaattoreiden ja kännykkävalmistajien kanssa yhteistyömahdollisuuksia. Kysymys on teknisistä ratkaisuista, joissa tarvitsemme molempia osapuolia, sanoo YouTuben toinen perustaja Chad Hurley Taloussanomille.

Nykyisin YouTuben videoiden katselu kännykällä on vielä hankalaa. Videoita ei pysty katsomaan tavanomaisilla matkapuhelimiin asennetuilla nettiselaimilla.

YouTuben leviäminen matkapuhelimilla käytettäväksi voisi tarkoittaa videopalvelun käyttäjämäärien entistä jyrkempää kasvua.

Nykyisin YouTubella on noin 100 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää. Päivittäin palvelussa katsotaan useita satoja miljoonia videoita. Pelkästään videoiden katseleminen ei edellytä rekisteröitymistä.

– Haluamme tuoda ensimmäisenä videoiden rikkaan katselukokemuksen kännykkään, sanoi Hurleyn kanssa YouTuben vuonna 2005 perustanut Steve Chen lehdistötilaisuudessa.

Laajentuminen kännyköihin merkitsisi todennäköisesti myös palvelun yhteisöllisyyden lisääntymistä. Ajankohtaisista tapahtumista videot olisi helpointa välittää nettiin nopeimmin kännykällä.

Yhteisöllisyys onkin perustajien mielestä tärkeä syy YouTuben valtavaan suosioon: pienen piirin videot voivat olla kansainvälisesti kiinnostavia. Uutisvideot antavat äänen myös niille, joista valtamedia vaikenee.

YouTuben perustajat Chad Hurley ja Steve Chen esittelivät näkemyksiään videopalvelun tulevaisuudesta hakukoneyhtiö Googlen Pariisissa järjestämässä lehdistötilaisuudessa tiistaina.

Google osti YouTuben viime syksynä 1,3 miljardilla eurolla. Google tekee jo nyt yhteistyötä useiden Nokian kilpailijoiden kanssa hakupalveluissa.

Se tarkoittaa sitä, että Googlen hakupalvelut on esiasennettuina kännyköiden nettiselaimiin.

Kansainvälistymisen lisäämisellä YouTube tarkoittaa palvelun räätälöimistä eri kielialueiden mukaan. Tiistaina yhtiö julkisti avanneensa paikalliset palvelut Brasiliassa, Ranskassa, Irlannissa, Italiassa, Japanissa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa ja Britanniassa.

– Puolet palvelun liikenteestä tulee Amerikan ulkopuolelta, Chen sanoo.

Euroopan suurimmalla kielialueella Saksassa palvelua ei avata resurssien puutteen takia. Selitys ei tunnu uskottavalta. YouTube on ollut pitkään tekijänoikeuksien haltijoiden hampaissa, koska palvelusta löytyy paljon videoita esimerkiksi televisio-ohjelmista, jotka on laitettu sinne katsottavaksi ilman oikeudenhaltijoiden lupaa.

YouTuben perustajat vakuuttivat Pariisissa, että tekijänoikeuksien kunnioittaminen on heille keskeinen asia. Useat media- ja mediayhtiöt ovat ryhtyneet yhteistyöhön YouTuben kanssa havaittuaan, paljonko katsojia videoilla on.

Euroopassa YouTubella on yli 150 yhteistyökumppania, joista valtaosa on tekijänoikeuksien haltijoita.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari, Pariisi

Petri Sajari, Pariisi

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.