Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Julkisen sekstailun videokuvaaminen ei loukkaa yksityisyyttä

Brasilialainen supermalli hävisi seksivideojutun Youtubelle

Kuvakaappaus Youtubeen uudelleen ja uudelleen lähetetystä Cicarelli-videosta.
Kuva: YouTube

28.6.2007 13:56 Brasilian oikeuden tuomari ratkaisi supermalli Daniella Cicarellin Youtubea ja kahta brassiyritystä vastaan nostaman kanteen Youtuben ja kumppaneiden eduksi. Kanne johtui nettiin lähetetystä Cicarellin ja pankkiri Tato Malzonin seksivideosta.

Viime elokuussa paparazzin kuvaama Malzonin ja Cicarellin hauskanpidosta uimarannalla kertova video levisi monille tahoille ja päätyi muun muassa esitettäväksi espanjalaisella tv-kanavallakin. Lopulta video päätyi myös videopalvelu Youtubeen.

Pariskunta ryhtyi pommittamaan Youtubea oikeusjuttu-uhkauksilla ja Youtube pyrki jatkuvasti poistamaan uudelleen ja uudelleen palveluun lähetettäviä videoita. Lopulta juttu päätyi oikeuteen ja brasilialainen tuomari päätti, että maasta täytyy estää pääsy Youtubeen.

Asia kuitenkin otettiin uudelleen käsittelyyn ja tällä kertaa tuomari ihmetteli koko juttua, sillä Cicarellin ja Malzonin oikeuslogiikan mukaan paparazzin julkisella paikalla kuvaama video loukkasi heidän yksityisyyttään.

Tuomari ratkaisi lopulta oikeusjutun Youtuben ja kahden brasilialaisen nettiyrityksen hyväksi ja määräsi pariskunnan maksamaan kaikki oikeuskulut ja maksamaan jokaiselle syytetylle hiukan yli 3 700 euroa, kertoo Arstechnica.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.