Ei ihme, että Youtube ärsyttää kilpailijoita
29.6.2007 13:49 Tutkimusyhtiö Hitwisen seurannan mukaan netin suoratoistovideopalveluista Youtube on ehdottomasti suosituin. Googlen omistama palvelu nimittäin vetää enemmän kävijöitä kuin tutkimuslistan 64 muuta videopalvelua yhteensä.
Hitwisen nettiseurannan mukaan Youtube ja muut videosivustot keräävät yhteensä hiukan yli prosentin Yhdysvaltain nettivisiiteistä. Videopalvelut ovatkin vuodessa suurin piirtein triplanneet kävijämääränsä. Hitwisen seuranta ei huomioi sivustojen tietoliikennöintimääriä.
Näistä Youtube on kilpailijoitaan paljon paremmassa asemassa. Palvelu kerää lähes kaksi kolmasosaa videopalvelujen kävijöistä. Jos sen omistajan Google Videos -palvelun kävijämäärät lasketaan Youtuben kanssa yhteen, on Googlen osuus videopalveluiden käyttäjistä lähes 70 prosenttia.
Youtube pieksee muut videopalvelut Youtube pieksee muut videopalvelut
Lähde: Hitwise |
Googlellakin on varmasti oma vaikutuksensa Youtuben suosioon. Viidennes videopalveluihin tulevista visiiteistä tulee hakukoneiden kautta. Hakukoneiden kautta videopalveluihin tulevat vierailut kasvoivat vuodessa kolminkertaiseksi.
Toisena Listalla komeilee Myspace videos. Yahoon ja Microsoftin video-palvelut puolestaan vetävät yhteensä vajaat viisi prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan 16:35
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: Nortel vähentää liki 3 000 työpaikkaa
08.02.2007 Cisco Systemsin vahva myynti- ja tuloskehitys nosti teknoja liki prosentin ylöspäin. Nasdaq lähestyi kuuden vuoden huippulukemiaan keskiviikkona Ciscon kurssin kohotessa 3,0 prosenttia.
Kolme vuotta sitten
Avaruussukkula pärjää yhden megatavun muistilla
08.02.2009 NASA:n avaruussukkulan IBM AP-101S -päätietokoneella on ikää yli 20 vuotta. Muistia se käyttää vain megatavun verran.
Taloussanomat
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita 19:43
- Tapiola ja Lähivakuutus sopivat yhdistymisestä 14:56
- » Taloussanomat.fi
-
732 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
343 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
131 e
Samsung NP900X1B (Core i5-2467M, 4 GB, 128 GB, 11,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-46 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-9 e
HP Compaq 8200 Elite CMT (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-3 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













