Pelikonsoleiden omistajat eivät ymmärrä laitteiden mahdollisuuksia
2.7.2007 13:03 Diffusion Groupin tekemän tutkimuksen mukaan neljä viidesosaa jonkin pelikonsolin omistavista yhdysvaltalaistalouksista omistaa konsolin, jolla voi katsella dvd- tai online-elokuvia. Näistä kuitenkin vaatimattomat 13 prosenttia on katsonut konsolillaan elokuvia.
Tutkimuksessa käy ilmi, että näistä 13 prosentista noin kolme neljästä katsoo pelikonsolillaan ainoastaan dvd-elokuvia. Jäljelle jäävä neljäsosa puolestaan on myös ostanut tai vuokrannut online-videoita.
Niistä 80 prosentista, joiden pelikonsoli kykeni elokuvien toistoon, ainoastaan 30 prosenttia osasi kertoa laitteen hallitsevan elokuvat. Tämä kertoo selkeästi siitä, kuinka huonosti yhdysvaltalaiskuluttajat ymmärtävät nykyisten pelikonsoleiden ominaisuuksia.
Tutkimuksessa huomattiin myös, että puolet Yhdysvaltain talouksista, joissa on laajakaista, on myös vähintään yksi pelikonsoli. 15 prosentissa talouksista oli myös toinen tai useampia pelikonsoleita.
Pelikonsolin omistavista laajakaistatalouksista noin puolella pelikonsoli on sijoitettuna olohuoneeseen, neljänneksellä makuuhuoneeseen ja viidenneksellä erilliseen pelihuoneeseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (11)
Wiille mikään ei ole mahdotonta.
Ei HD-tukea eikä (siis ilman virittelyä) elokuvankatseluominaisuuksia. Toisaalta PS3:n hinnalla saa jo kaksi wiitä ja laadukkaan dvd-soittimen, joten laitteen tarkoituskin on olla erilainen. Toinen on kodin viihdekeskus ja toinen on pelikone.
Totta turiset, meillä tehtiin vaimokkeen kanssa päätös ja myytiin astianpesukonekin pois, kun Wii hoitaa tiskitkin paremmin kuin wanha UPO Pesukarhumme jaksoi! ;)
Toisaalta PS3 on lisännyt HD-leffojen katsojien määrää. Tilanne muuttuu HD-soittimien (blu-ray & HD-DVD) hintojen laskiessa järkevälle tasolle.
Miksi kukaan ei kerro käsikonsoleiden ylivertaisista ominaituuksista. Minä voin puhua nyt 10 vuotta vanhalla Sega gamegearilla voi katsoa TV:tä. Se on todella kätevä ominaisuus sähkökatkon tai digi-tv sähläyksien aikana. Gameboy advance ja ehkä Nintendo Ds pystyvät myös tähän.