Uusista Xboxeista hajoaa jopa kolmannes?

Jos DailyTechiä on uskominen, katkeaa Xbox 360 -pelituokio tekniseen vikaan selvästi useammin kuin muilla konsoleilla.
4.7.2007 16:25 Jälleenmyyjäkyselyn mukaan Microsoftin Xbox 360 -pelikonsoli on kilpailijoitaan selvästi herkempi hajoamaan. Erään arvion mukaan lähes joka kolmas Xbox 360 rikkoutuu.
DailyTech selvitti asiaa Pohjois-Amerikassa, ja saadut vastaukset kertoivat yhteen ääneen, että Xbox 360 on kaikista vähiten luotettava pelikonsoli lähihistoriassa.
EB Gamesin entinen työntekijä Matthieu G. sanoo, että Microsoftin konsolin todellinen hajoamisaste oli hänen aikanaan 30-33 prosenttia. Hänen mukaansa luku oli vieläkin suurempi Xbox 360:n julkaisuun toimitetuissa konsoleissa.
Best Buyn nimettömänä pysyttelevä asiakaspalvelujohtaja arvioi puolestaan, että hajoamisaste liikkuu neljänneksen ja kolmanneksen välillä.
Vertailun vuoksi Sonyn PS3-konsolista hajoaa Matthieu G.:n mukaan yksi prosentti. Laite on toki ollut markkinoilla huomattavasti lyhyemmän ajan kuin Microsoftin tarjokas. Eräs EB Gamesin nykyinen työntekijä taasen mainitsi, että Nintendon Wii-konsolia ei ole palautettu rikkonaisena ainuttakaan kyseiseen liikkeeseen.
Microsoft on sanonut, että Xbox 360:n hajoamisaste on täysin alan keskiarvon puitteissa eli kolmesta viiteen prosenttia.
Digitoday ei heti onnistunut tavoittamaan Suomen Microsoftin edustajia kommentteja varten.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia lisää tutkimusyhteistyötä Kiinassa
28.05.2007 Nokia aloittaa tutkimusyhteistyön Tsinghuan yliopiston kanssa Kiinassa.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- » Taloussanomat.fi
-
-47 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-35 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-34 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-20 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-16 e
ASUS EeeTop PC ET2410 (Core I3-2120, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö












