Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vie toisen virtuaalimaailman asukin oikeuteen

Second Life -yrittäjä pahastui pornopunkan halpamyynnistä

Baari Second Lifessa

6.7.2007 16:03 Second Life -virtuaalimaailmassa toimiva yrittäjä Kevin Alderman on jättänyt Yhdysvalloissa kanteen toista keinomaailman asukkia vastaan syyttäen tätä tekijänoikeuksien loukkaamisesta.

Alderman, jonka Second Life -nimi on Stroker Serpentine) pyörittää aikuisviihdeyritystä nimeltä Eros LLC. Yksi firman suosituimmista tuotteista on virtuaalinen SexGen-vuode, joka sisältää yli 150 seksianimaatiota ja on hinnaltaan noin 33 euroa.

Alderman katsoo, että toistaiseksi nimeämätön henkilö on myynyt sänkyä luvatta Second Lifessa huomattavasti alemmalla hinnalla. Syytetyn virtuaalinimi on Volkov Catteneo.

Asiasta kertoo Reuters, jolla on oma uutistoimistonsa Second Lifessa. Catteneon todellista henkilöllisyyttä kaivellaan erilaisin keinoin esiin, mutta hän sanoo, ettei ole kanteesta peloissaan. Catteneo kertoo myyneensä noin viisikymmentä sänkyä kolmannen tahon puolesta, jolle myös voitot jäivät.

Kevin Alderman korostaa, ettei hänen aikomuksenaan ole kyniä vastapuolta puhtaaksi. Hän ilmoittaa tavoitteekseen vain tulonlähteensä ja perheensä suojelemisen.

Kanne pdf-tiedostona

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-laatikko wlan-yhteydellä

28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.