Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Murtokeikka ei mennyt aivan nappiin

Google on myös murtovarkaiden kaveri

Kuva: Ruutukaappaus

13.7.2007 16:51 Kaksi varasta murtautui koko perheen viihdekeskukseen Colorado Springsissä. Varkaat eivät kuitenkaan olisi selvinneet keikasta ilman Google-hakukonetta.

Murtovarkaus perheen viihdekeskukseen ei mennyt tekijöiltään aivan nappiin. Varkaat olivat onnistuneet hankkimaan avaimet oviin, syötettävät turvakoodit.

Mustiin pukeutuneet naamansa peittäneet murtautujat käyttivät turvakameroiden sokaisemiseen spraymaalin sijasta wd-40 -ruosteenesto- ja putsausainetta. Lopputuloksena oli entistäkin puhtaammat kameralinssit. Lisäksi varkaat yrittivät tuhria palohälytysmekanismin, koska luulivat sitäkin turvakameraksi.

Turvakamera nauhoitti varkaiden 75 minuutin taistelun kassakaappien avauksen kanssa. Lopulta toinen varkaista poistui huoneesta.

Murron jälkeen viereisessä huoneessa sijaitsevalla toimistotietokoneella tehtiin löytö. Varas oli käynyt tekemässä pikaiset Google-haut "kuinka avata kassakaappi" ja "kuinka murtaa kassakaappi".

Ilmeisesti Google osasi neuvoa, kuinka keikasta selvitään, sillä kaikkien näiden esteiden jälkeen varkaat saivat kassakaapin auki ja veivät mukanaan kannettavan tietokoneen, Playstationin ja noin 12 tuhatta dollaria käteistä.

Ilmeisesti varkaita ei töppäilystä huolimatta olla vielä saatu kiinni, kertoo Denver Channel.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Kaksi varasta murtautui koko perheen viihdekeskukseen Colorado Springsissä. Varkaat eivät kuitenkaan olisi selvinneet keikasta ilman Google-hakukonetta.
Digitoday
Huono 0
Hahaha! Todella noloo jo
LOL
Huono 0
Google mukana hyvässä ja pahassa.
Putkikauppa.com
Huono 0
Ja nyt taas isketään lisää sensuuria Googleen sillä perusteella, että rikollisia toimia ei saa olla julkisesti kaikkien saatavilla................................................. blokataan kaikki haut jotka koskee kassakaapin avausta .................. toivottavasti ei, sillä vaikkei itellä ei ole mielihalua murtaa kassakaappia, niin olisi kiva tietää miten se murretaan.
dsfsdf
Huono 0
VITTI NYT HAJOS :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD. GO USA!
Jorma
Huono 0
Linkki tähän videoon missä?
Janne Granström
Huono 0
Joo tää video olis kyl mainio nähä.
W
Huono 0
.
Pihanurmiraahaus ei jää tähän
Huono 0
löytyisköhän video googlesta hakemalla?

Ja kuka käski jättää koneen suojaamatta niin että kuka tahansa murtovaras pääsee siitä googleen...
js
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-laatikko wlan-yhteydellä

28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.