Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi vuotta vankeutta

Äiti tuomittiin lapsensa alastonkuvien lähettämisestä ventovieraalle

23.7.2007 14:51 Yhdysvaltalainen nainen tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan 12-vuotiaan tyttärensä alastonkuvien lähettämisestä netissä tapaamalleen ventovieraalle miehelle.

Oklaholma Cityssä asuva 37-vuotias Andrea Renee Bellows myönsi oikeudessa ottaneensa tyttärestään valokuvia ja lähettäneensä kuvat ventovieraalle miehelle. Bellows tutustui mieheen nettichatissa.

Bellows tuli viranomaisten tietoon lähettäessään vahingossa yhden tyttärensä nakukuvista televisio-ohjelman tuottajille. Bellowsin oli tarkoitus ilmoittautua tv-yhtiön muodonmuutosohjelmaan kuvalla, jossa hän poseerasi tiikerin kanssa. Väärän kuvan vastaanottanut tv-tuottaja ilmoitti asiasta viranomaisille.


Syyttäjä vaati Bellowsille viiden vuoden vankilatuomiota. Jutun tuomari totesi Bellowsin syylliseksi laittoman materiaalin levittämiseen ja osallistumisesta alaikäisen seksuaalista toimintaa sisältävien kuvien tuottamiseen.

Bellows tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan, mutta tuomari muutti kahdeksan vuotta tuomiosta ehdolliseksi. Lisäksi tuomari määräsi, ettei Bellows saa tuomion aika käyttää internetiä, kertoo Tulsa World.-

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (32)

Huono 0
Yhdysvaltalainen nainen tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan 12-vuotiaan tyttärensä alastonkuvien lähettämisestä netissä tapaamalleen ventovieraalle miehelle.
Digitoday
Huono 0
haha.. todelliseen muodonmuutos ohjelmaan pääsikin xD
Janne Granström
Huono 0
no olis voinu kyl antaa tuolle naisellekin jonkun tuomion, vähintään tyhmyydestä. joka tapauksessa hänhän ne kuvat otti ja lähetti eteenpäin, sairas äiti varmaan kun tuollaista tekee..vaikka nyt en taustoja tarkemmin tiedäkään.
no olis voinu kyl..
Huono 0
Lomakuvista linnaan kymmeneksi vuodeksi ...?
Amazing Grace
Asko Kettola
Huono 0
no olis voinu kyl antaa tuolle naisellekin jonkun tuomion, vähintään tyhmyydestä. joka tapauksessa hänhän ne kuvat otti ja lähetti eteenpäin, sairas äiti varmaan kun tuollaista tekee..vaikka nyt en taustoja tarkemmin tiedäkään.

Yhdysvaltalainen nainen tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan 12-vuotiaan tyttärensä alastonkuvien lähettämisestä netissä tapaamalleen ventovieraalle miehelle.

Niin se nainen tuossa just tuomittiin.. Sisälukutaito <3

Jees
Huono 0
Taas yksi syy lisää olla ikinä muuttamatta/matkustamatta Jenkkeihin... Kun satut tekemään vahingossa jotain, tai vaikka vaan olemaan väärässä paikassa väärään aikaan niin löydätkin itsesi kiven sisätä loppuelämäsi ajan...
Land of the "free"?
Huono 0
Koskaanhan ei ihmisistä tiedä, mutta ei kaikki vanhemmat jotka ottavat lapsistaan "alastonkuvia" ajattele niistä perverssimäisesti, itseasiassa hyvin harvat. Eiköhän jokaisesta meistä ole jossain joku kuva kun isä tai äiti pesee kylpyhuoneessa pienessä paljussa? So what.
Puhdas vahinko ja nyt äiti joutuu kärsimään siitä. Idioottimaista.
Jenkit
Huono 0
Yllättävän paljon löytyy niitä joiden mielestä on ihan normaalia lähetellä alastonkuvia 12-vuotiaasta tyttärestä tuntemattomille netissä tavatuille miehille. Pelottavaa.
Suomalaiset
Huono 0
Sisälukutaitoa edelleen...

Ei kuvien lähettäminen vieraalle miehelle ollut mikään vahinko, vaan sen jälkeen tapahtunut tv-ohjelmaan ilmoittautumisen yhteydessä tehty lähetys.

Luetteko te joka toisen rivin vai?
Ansa
Huono 0
Land of the "free"?:
Taas yksi syy lisää olla ikinä muuttamatta/matkustamatta Jenkkeihin... Kun satut tekemään vahingossa jotain, tai vaikka vaan olemaan väärässä paikassa väärään aikaan niin löydätkin itsesi kiven sisätä loppuelämäsi ajan...

Vahingossa? Syytön? Jaa että nainen on syytön koska jäi vahingossa rikoksistaan kiinni vaikka syyllistyi vakaviin rikoksiin kun otti tyttärestään lapsipornokuvia joita levitti? Jos jää vakavista rikoksista vahingon seurauksena kiinni niin on syytön?
Niin
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.