Elokuvateatterit moukaroivat ennätyksiä

Kuva: Lehtikuva
26.7.2007 10:39 Kuluvasta kesästä on tulossa erittäin hyvä kesä elokuvateattereille. Alaa hallitsevan Finnkinon kävijämäärät ovat tällä hetkellä 40 prosenttia suuremmat kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Toukokuun alusta lähtien elokuvayhtiön teattereissa on käynyt yli 800 000 katsojaa.
– Finnkinolla on meneillään kaikkien aikojen paras kesä. Katsojamäärissä ei ole minkäänlaista kesäpudotusta kuten yleensä on ollut, laskee Finnkinon markkinointijohtaja Reijo Jämes.
Heinäkuun katsojamäärät hipovat tammi-helmikuun katsojamääriä, jotka ovat perinteisesti vuoden korkeimmat.
Ennätystahtiin sujunut elokuvalippujen myynti on seurausta kesän hyvästä elokuvatarjonnasta, kiittelee Jämes.
– Kesällä ohjelmistossa on ollut monta hittielokuvaa. Toukokuusta lähtien katsojamäärät ovat olleet korkeammalla tasolla kuin aikaisempina kesäkausina.
Elokuvien kesäkausi alkoi tänä vuonna varhain toukokuun lopussa, jolloin ensi-iltaan tuli Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan kolmas osa. Merirosvoseikkailu on ollut kesän katsotuin elokuva. Sen on kesän aikana nähnyt 336 000 katsojaa.
Katsojamäärissä ennätyksiä on rikkonut Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuva. Ensi-iltaperjantaina sen näki 33 251 katsojaa, mikä on Suomen kaikkien aikojen paras perjantaitulos.
Viime viikon torstaina päättynyt elokuvaviikko oli filmiyhtiön historian paras. Viikon katsotuin elokuva oli uusin Harry Potter, joka kiilasi viikossa kesän toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi. Viikon aikana velhoelokuva keräsi 164 000 katsojaa.
– Hyvin harva elokuva pääsee yli sadan tuhannen katsojan avajaisviikolla. Ilmassa tuntuu olevan Potter-hype, Jämes pohtii.
Kuluva kesä on Jämesin mukaan lopullisesti romuttanut vanhan myytin, etteivät suomalaiset kävisi kesällä elokuvissa. Niinikään säätilalla ei ole vaikutusta elokuvissakäyntiin.
Viisi vuotta sitten kävijämäärissä oli kesällä selvä kuoppa. Nykyisin isot maailmanlaajuiset ensi-illat ajoittuvat touko-, kesä- ja heinäkuulle.
– Aikaisemmat kesät ovat osoittaneet, että isojen elokuvien kävijämäärät eivät ole sääriippuvaisia kuten on aikaisemmin kuviteltu. Maailmanlaajuisia ensi-iltoja käydään katsomassa säällä kuin säällä, Jämes sanoo.
Loppukesän suosikiksi Jämes ennustaa muun muassa The Simpsons Movie -elokuvaa. Syksyn hitiksi hän povaa kotimaista Ganesia.
Kokonaiskävijämäärä Suomen elokuvateattereissa kohosi viime vuonna 6,7 miljoonaan katsojaan. Vuonna 2005 kävijämäärä oli 6,1 miljoonaa katsojaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen
11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













