Sonera avaa laajakaista-tv:n syksyllä
27.7.2007 13:20 TeliaSonera aikoo aloittaa televisiopalvelun tarjoamisen laajakaista-asiakkailleen syksyn aikana Suomessa. Palvelun mahdollistavat jopa sadan megabitin sekuntinopeuteen kykenevät yhteydet, joille yhtiö rakentaa valmiuksia Suomen viidessätoista suurimmassa kaupungissa.
Yhtiön mukaan laajakaistaliittymien kysyntä jatkui vahvana, alkuvuoden aikana Soneran laajakaista-asiakasmäärä kasvoi noin 24 000:lla, joista suuri osa oli nopeita liittymiä. Valokuitupohjaisia liittymiä Soneralla on nyt yli 25 000.
Yhä useammat suomalaiset ovat luopuneet lankapuhelinliittymistä ja vähentäneet lankaverkossa puhumista. Vähäinen käyttö heijastuu kiinteän verkon kannattavuuteen harvaan asutuilla alueilla, missä puhelut ja muut tietoliikennepalvelut voidaan tulevaisuudessa tekniikan uudistuessa tarjota laadukkaasti ja turvallisesti myös langattomalla tekniikalla.
- Vanhan pylväsverkon tekniikka korvataan vähitellen uudella tietoliikennetekniikalla. Panostamme edelläkävijänä voimakkaasti seuraavan sukupolven verkkojen rakentamiseen ja palveluiden kehittämiseen. Nopea valokuituverkko on varma ja kestävä ratkaisu kaupunkialueilla, kun taas harvaan asutuilla alueilla painotetaan langattomia verkkoratkaisuja. Langattomat laajakaistaratkaisut ovat nousemassa ykkösvaihtoehdoksi erityisesti harvaan asutuilla alueilla, jossa laajakaistapalveluita ei ole aiemmin ollut saatavilla, sanoo TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström.
Minun Sonera kiinnosti
TeliaSonera Finlandin toinen vuosineljännes vahvisti sen markkina-asemaa kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla.
Yhtiön mukaan mobiililiiketoiminnassa tuote- ja hinnoittelu-uudistukset ovat parantaneet liiketoiminnan kannattavuutta ja vahvistaneet tilaajamäärien kehitystä, vaikka Taloussanomat uutisoi tänään, että yhtiön kännykkäliittymien määrä Suomessa supistui 116 000 liittymällä edellisvuodesta.
Uudistettu "Minun Sonera" -liittymä kiinnosti asiakkaita ja vahvisti Sonera-brandin asemaa markkinoilla.
Koko laajakaistaliiketoiminta ja erityisesti nopeiden liittymien määrä on kehittynyt selvästi ennakoitua paremmin samoin kuin erilaisten kodin digitaalisten päätelaitteiden myynti, Sonera tiedottaa. Perinteinen kiinteään linjaan perustuva puhelinliikenne väheni ennakoidusti.
Lisää mobiiliasiakkaita yrityksistä
Yritysliiketoiminnassa mobiiliasiakkaiden määrä kasvoi selvästi, ja yhtiö on vahvistanut asemaansa kokonaisvaltaisten hallintapalveluiden tarjoajana. TeliaSonera esimerkiksi osti tammikuussa tietoverkkoratkaisujen toimittajan Cygaten ja toi kesäkuussa Suomessa pienille ja keskisuurille yrityksille Sonera Easy Box -paketin, joka sisältää laitteiden lisäksi aiemmin vain suuryrityksille tarjottuja viestintäpalveluja.
- Yritysasiakkaat haluavat enenevässä määrin hankkia kaikki tarvitsemansa tietoliikennepalvelut ja niiden ylläpidon integroituna kuukausilaskutukseen perustuvana kokonaispalveluna sen sijaan, että he itse investoisivat laitekantaan ja ylläpitoresursseihin, sanoo TeliaSoneran Integrated Enterprise Service -liiketoiminnasta vastaava johtaja Juho Lipsanen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa
10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













