Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Konsepti viedään ulkomaille

Petsie-sivustolla jo 10 000 lemmikkiä

10 000 lemmikin rajapyykille uskottiin päästävän jo ennen kesää.
Kuva: Tuomas Linnake

31.7.2007 14:53 (päivitetty 15:13) Lemmikkieläinten omistajille ja kaikille eläinrakkaille ihmisille suunnatulla Petsie-yhteisösivustolla on nyt yli 10 000 lemmikkiä, kertoo palvelua ylläpitävä ii2 Media Oy.

Kymmenestuhannes lemmikki oli "Sulo"-hamsteri, jonka omistaja palkitaan lahjakortilla lemmikkitarvikeliikkeeseen. Lukema saavutettiin kuitenkin arvioitua myöhemmin: ii2 Mediaa perustamassa ollut Mika Vatanen veikkasi maaliskuussa 10 000 rajan rikkoutuvan ennen kesää.

Sivustolle rekisteröityminen ja sen käyttäminen on ilmaista. Lemmikeistä voi lisätä palveluun kuvia, videoita tai kirjoittaa vaikka lemmikin omaa blogia. Sivustolla on myös keskustelualue, jolla voi keskustella kaikesta lemmikkeihin liittyvästä.

Palvelu avattiin viime joulukuun itsenäisyyspäivänä, ja on ii2:n mukaan kasvanut odotetusti. Tulevilta kuukausilta odotetaan voimakasta kasvua, ja ii2 aikoo viedä palvelukonseptin ulkomaille vielä kuluvan vuoden aikana.

Petsien tiimoilta on järjestetty jo videokilpailu sekä miitti. Petsien käyttäjät ja lemmikit tutustuivat toisiinsa kasvotusten kesäkuussa järjestetyssä koiramiitissä.

- Miitistä saatiin positiivista palautetta, ja miittejä järjestettäneen tulevaisuudessakin, veikkaa hallituksen puheenjohtaja Tomi Heiskanen.

Ii2 Media on paremmin tunnettu nuorten suosimasta ii2-yhteisösivustosta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.