Mies hioi iPhonen käytettävyyttä peukaloleikkauksella

Kuva: Sari Poijärvi / Lehtikuva
9.8.2007 12:05 Denveriläismies kärsi älypuhelinten pienikokoisten käyttöliittymien käytöstä suurilla peukaloillaan. Lopulta mies hankkiutui plastiikkakirurgin puheille ja pyysi peukaloidensa pienentämistä.
28-vuotiaan denveriläismiehen kummatkin peukalot "vuoltiin" pienemmiksi uuden leikkaustekniikan avulla.
- Hukkaan aina laitteiden ohjainkynät ja minun on ollut aina vaikea osua vanhan Treoni, Blackberryni ja nyt uuden iPhoneni pieniin nappeihin, peukaloleikkauksessa käynyt Thomas Martel selitti North Denver Newsille.
- Toki operaatio oli kallis, mutta se maksaa itsensä 10-15 vuodessa takaisin, kun voin käyttää moderneja kämmenlaitteita paljon nopeammin. Leikkaus vähentää myös laitteisiin turhautumista.
Operaatiossa Martelin molempiin peukaloihin tehtiin pienet viillot, joiden kautta peukaloiden luuta höylättiin. Tämän jälkeen peukaloiden lihaksia ja kynsiä muokattiin hyvin varovaisesti.
Martel kertoo pystyvänsä käyttämään muuten suurikokoisia käsiään lähes samalla tavalla kuin ennen leikkausta. Ainoastaan hillo- ja kastikepurkkien avaus on aiheuttanut miehelle ongelmia leikkauksen jälkeen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (27)
no, se on tämän herran valinta.
Itse en välttämättä leikkelisi sormiani pelkästään sen takia, että voisin käyttää jotain ylihinnoiteltua munanjatketta nopeammin (=tehokkaammin).