Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Teemaviikko kirittää digisiirtymää

LVM: Lindén potki vauhtia digilähetinten asennukseen

Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

13.8.2007 14:29 (päivitetty 15:10) Digitaaliseen televisioon siirtymisessä ovat käynnissä kiriviikot, liikenne- ja viestintäministeriö kuvailee. Tv-uudistusta pohjustetaan tänään alkaneella Digiviikolla. Silloin järjestetään muun muassa Digipysäkki-tapahtumia eri puolilla maata.

Viestintäministeri Suvi Lindén on tyytyväinen siihen, että tv-talouksista 73 prosenttia oli hankkinut digisovittimen tai digitelevision heinäkuun lopussa, ja että lähes kaikki vielä laitetta vailla olevat ilmoittivat hankkivansa sen lähiaikoina. Antennitalouksista 85 prosenttia ja kaapelitalouksista 61 prosenttia on jo siirtynyt seuraamaan digitaalisia televisiolähetyksiä.

Viestintäministeri on kuitenkin huolestunut täytelähetinten rakentamisaikataulusta. Hän sanoo kiinnittäneensä alan toimijoiden vakavaa huomiota siihen, että katvealueet poistetaan viivytyksettä.

- Olen pyytänyt toimijoita arvioimaan vaihtoehtoja, joiden avulla mahdollisimman monelle kansalaiselle voidaan hoitaa tv-näkyvyys pikaisesti, Lindén kertoo.

Suomessa siirrytään digitaalisiin televisiolähetyksiin elokuun lopussa. Analoginen lähetysverkko suljetaan lauantaiaamuna 1.9. kello 4.00.

Kaapelitaloudet ovat saaneet jatkoaikaa digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtymiseen helmikuun loppuun saakka. Siihen asti kaapeli-tv-yhtiöt voivat välittää analogiseksi muunnettua tv-signaalia. Kaapeliverkossa näkyy ilman digisovitinta muutamia tv-kanavia.

Viisisataa taloutta jää digiverkon ulkopuolelle

Digitaalisten televisiolähetysten katvealueita poistetaan kaiken aikaa täytelähettimillä. Asenteilla on 48 uutta täytelähetintä 26 paikkakunnalle. Osa saadaan toimintaan viimeistään syyskuun puolivälissä, viimeisimmät ministeriön mukaan vuoden loppuun mennessä.

Digita tekee edelleen paikallisia näkyvyysmittauksia, joissa selvitetään, riittääkö antennien uusi suuntaaminen vai tarvitaanko isompia järjestelyjä. Esimerkiksi pientehotoistimia voidaan hyödyntää näkyvyyden parantamiseksi.

Tämän jälkeen maanpäällisen digi-tv-verkon peitto kasvaa 99,999 prosenttiin. Analogisen verkon peitto on ollut noin 99,98 prosenttia.

Digiverkon ulkopuolelle jää pysyvästi arviolta viisisataa taloutta. Niille digitelevisio hoidetaan näkyviin satelliittijakelulla. Televisioyhtiöiden toimilupia on muutettu niin, että digitaalinen maanpäällinen jakelu voidaan vaikeissa vastaanotto-olosuhteissa ja poikkeuksellisilla katvealueilla korvata satelliittivastaanotolla.

Vapaaehtoiset auttavat asennuksessa

Lähestyvästä digi-tv-siirtymästä muistutetaan Digiviikolla 13.-19. elokuuta televisio- ja radio-ohjelmissa sekä neuvontatilaisuuksissa.

Digipysäkki-tapahtumia on Turussa, Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa, Kuopiossa ja Hämeenlinnassa. Asiantuntijat neuvovat kansalaisia digitelevisioasioissa. Viestintäministeri Lindén osallistuu useaan tapahtumaan. Tuttuja tv-kasvoja on myös mahdollista tavata. Kilpailupalkintoina arvotaan digisovittimia.

Digipysäkkien järjestäjiä ovat liikenne- ja viestintäministeriö ja paikalliset kaapeli-tv-yhtiöt. Helsingissä on kansalaistapahtuma Kolmen sepän patsaalla 30.8. - 1.9.

Liikenne- ja viestintäministeriö on myös kouluttanut yhdessä OK-opintokeskuksen kanssa noin kolmesataa vapaaehtoista digi-tv-tukihenkilöiksi. Tukihenkilöt auttavat digisovittimen hankinnassa ja asennuksessa, ja palvelu on käytettävissä syyskuun loppuun.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.