PlusTV ensi vuonna mobiili-tv:hen
16.8.2007 (päivitetty 17.8.2007 08:12) Antenniverkon maksuTV-yhtiö PlusTV iskeytyy ensi vuonna mobiili-tv:hen, josta alkuvaiheissa ei suuria odoteta, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Vesa Mars.
Mars korostaa, että mobiili-tv:n läpilyönti menee varmasti kolmesta viiteen vuotta.
Toimitusjohtajan mukaan päähuomio on antenniverkossa, jossa yhtiö aikoo lähivuosina kolminkertaistaa asiakasmääränsä. Tällä hetkellä PlusTV-kortti on 168 000 ihmisellä, mutta Marsin tavoitteena on 400 000-500 000 katsojaa.
PlusTV:llä on syyskuun alusta lähtien tarjolla 11 kanavaa 19,90 euron kuukausihintaan.
PlusTV aloitti lähetykset viime vuoden marraskuussa, ja tällä hetkellä se lähettää neljää kanavaa, jotka ovat MTV3 MAX, Subtv Juniori, Subtv Leffa ja Urheilu+Kanava.
Syyskuussa, kanavaverkko E:n valmistuttua, kanavatarjontaan lisääntyy seitsemän uutta digikanavaa, jotka ovat MTV3 Fakta, Eurosport, Discovery Channel, MTV Finland, Digiviihde ja lastenkanava Nickelodeon.
Yleisradio ja PlusTV tekivät sopimuksen myös ruotsalaisen SVT Europa -kanavan lähettämisestä PlusTV:n kautta.
- Formulat eivät yksin riitä, mutta niistä on saatu hyvää vetoapua.
Plussan puolelle ensi vuonna
Marsin mukaan yhtiöllä pyyhkii hyvin ja ensi vuoden tammikuussa odotetaan ensimmäistä voitollista kuukautta raskaiden alkuinvestointien jälkeen.
- Suomalaiset ovat huomanneet, että maksuTV on toimiva kokonaisuus, ja meillä on yhteinen sävel MTV3:n kanssa ja yksinoikeus heidän maksukanaviensa jakeluun antenniverkossa. Me lisäsimme kanavia vähitellen kuin pihtisynnytyksellä, ja pääsemme toimivaan kokonaisuuteen syyskuun alusta.
Toimitusjohtaja korostaa, että tarjonnassa on jokaiselle jotakin, urheilua, elokuvia ja lastenohjelmia.
- Pienemmällä kanavamäärällä pyysimme 8,90 euroa kuukaudessa. Syyskuun alusta hinta on 19,90 eikä se ole saanut aikaan notkahdusta tilaajamäärissä.
Mars toteaa kuitenkin, että yhtiö sai jonkin verran kielteistä palautetta hintojen korotuksesta. Niissä maristiin, että lisäkanavat ovat tarpeettomia, kun kortin hankinnan perustana ovat olleet formulakisat.
- Emme kustannussyiden takia pysty tekemään pienempiä paketteja erityisryhmien tarpeita varten.
Satelliitti-tv ei kiinnosta suomalaisia
Toimitusjohtaja arvioi, että suomalaiset eivät ole kiinnostuneet satelliittitarjonnasta.
- Satelliittitelevisio on niin hankala asentaa ja ylläpitää. Nyt antennipuolella on tarpeeksi paljon tarjontaa, joten siirtymisen tarvetta ei ole. Internet-pohjainen ip-televisio tulee sen sijaan varmasti.
Marsin mukaan ip-televisio toteutuu kuittenkin hitaamme, eikä se tuota merkittäviä etuja kuluttajille.
Hän huomauttaa, että teräväpiirtolähetykset antenniverkossa ovat sen sijaan mielenkiintoisia, jos niihin päädytään.
- Jos taajuuksia vapautetaan hdtv.lle nopeasti, lähetykset pääsisivät alkamaan jo vuonna 2008. Mars laskeskelee.
Mars kertoo, että PlusTV:ssä on töissä on 20 ihmistä. Valtaosan yhtiöstä omistaa kaksi pääomasijoittajaa, Baker Capital ja Provider Venture Partners sekä yli 10 yksityishenkilöä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Google varmuuskopioi puhelimen tiedot
10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (10)
Satellittivastaanotin on jo tilattu, TV-lupaa en ole ikinä maksanut. Enkä maksa.
Toimitusjohtaja arvioi, että suomalaiset eivät ole kiinnostuneet satelliittitarjonnasta.
- Satelliittitelevisio on niin hankala asentaa ja ylläpitää."
Eipä siinä satelliittiantennin "tarkkuus"suuntaamisessa nykyään juurikaan eroja ole DVB-T järjestelmän kanssa.
Ylläpidosta en menisi sanomaan mitään...
Vähemmän DVB-S on häiriöalttiina sään vaihteluille...
Muutenhan boksit yleensä pitävät lähes samat toiminnot sisällään..
Tuo ei pitänyt Pr0non kanssa ihan paikkaansa kuitenkaan :)
"Uudet hinnat astuvat voimaan 15. syyskuuta, eli PlusTV:n asiakkaat pääsevät tutustumaan uusiin kanaviin vanhalla hinnalla kahden viikon ajan. Vanhat hinnat pätevät siihen asti kunnes asiakkaan alueella näkyy E-kanavanippu".
E-kanavanippu näkyy aluksi vain etelä ja keski-suomessa, joten vanhat hinnat monessa paikassa voimassa. Paljon on vielä katvealueita myös eteläisessäkin Suomessa. Mutta kunhan noi uudet hinnat saavuttaa loputkin kansalaiset, voit olla varma siitä, että paljon katsojia tulee perumaan paketin.
Kuka hitto noita ikivanhoja elokuvia jaksaa vuodesta toiseen moneen kertaan nähdä. Johan ne on maikkarilta, neloselta ja yleltä riittävän monesti pihalle tullut.
Toivon, että saadaan joku järki tähän rahastamiseen, ahneellahan on...
Niinpä,
Jos vähäksi aikaa unohdetaan koko tekniikka ja keskitytään siihen miksi ja miten tähän on ajauduttu. Kaikki seuraavat jutut löytyy täältä samasta netistä.
Eli vastaus kysymykseen kuka meidät tähän digi-tv:hen ajoi: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=442
TV2:n johtaja korvasi vaikeana persoonana pidetyn Paasilinnan vuonna 1994. Wessberg luotsasi YLEn kohti digitelevisiota.
Sosialidemokraatti Arne Wessberg (s. 1943) valittiin Yleisradion toimitusjohtajaksi Reino Paasilinnan tilalle.
Wessberg oli toimitusjohtajana vuosina 1994 2005. Euroopan yleisradioliiton EBU:n puheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 2001.
Vuonna 2001 Wessberg kutsuttiin Nokia Oy:n hallitukseen.
Kuka ja ketkä tästä digitv:stä eniten hyötyvät? Ai Suomalaiset vai? http://www.digita.fi/digita_dokumentti.asp?path=1840;2249;2253
Digita Oy on sataprosenttisesti kansainväliseen TDF-ryhmään kuuluva yhtiö.
TDF:n omistusrakenne:
- La Caisse des Dépôts et Consignations: 24 %
- Charterhouse Capital Partners: 14 %
- TPG: 42 %
- AXA Private Equity: 18 %
- Johto ja henkilöstö: 2 %
ja viimeisimmän tiedon mukaan:
Digitan suurin omistaja on nykyään Texas Pacific Group, joka omistaa 42 % TDF:stä. Mukana on myös AXA Private Equity kansainvälisine sijoittajineen 18 %:lla. Joten ranskalaisten osuus on pieni.
No miksi tämä digitv pitää pakolla ajaa läpi? http://www.rttl.fi/fi/upload/files/arne_wessbergin_alustus.pdf
Siinä sanotaan mm. :Yleisradioyhtiöiden tulee siis huolehtia siitä, että rajujenkin toimintaolosuhteiden muutosten aikana toimitaan siten, että kaikki voivat kuunnella ja katsella. Tämä onnistuu toistaiseksi vain käyttämällä radiotaajuuksia eli välittämällä ohjelmat radio- ja televisiolähettimien kautta. Radiotaajuuksien käyttäminen on edelleen myös taloudellisesti ylivoimaisesti tehokkain tapa välittää ohjelmat katselijoille ja kuuntelijoille.
Eli halvin tapa siirtää tv-lähetyksiä on lähetysantennista vastaanottoantenniin.
Eli radiotaajuudet siirtyvät vastaanottajille maanpäällisen lähetysverkon kautta jonka omistaa Digita Oy ja sen monikansalliset omistajat.
No, kuka tai ketkä haluaa tämän antennitien myös kaupalliseen käyttöön ja siitä eniten hyötyvät? http://www.digitvplus.fi/fi/3.shtml
Digi TV Plus Oy on digitaalisten televisiokanavien jakeluun erikoistunut yritys, jonka palvelua markkinoidaan asiakkaille PlusTV-nimellä. PlusTV:n kohderyhmänä ovat kaikki suomalaiset antennitaloudet ja tavoitteena on luoda suomalaisille suunniteltu kanavakokonaisuus, joka koostuu halutuimmista suomalaisista ja ulkomaalaisista maksu-tv -kanavista.
Yrityksen toimitusjohtajana toimii Vesa Mars ja hallituksen puheenjohtajana Arne Wessberg. Yrityksen rahoittajina toimivat amerikkalainen pääomasijoitusyhtiö Baker Capital ja pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö Provider Venture Partners. POHJOISMAINEN = RUOTSALAINEN.
Eli hyvin on Suomalaiset hommansa hoitaneet. Ylen entinen TJ ajaa Ylen digikaaokseen ja siirtyy itse rahan vastaanottopuolelle. Kyllä ne digiboksivalmistajat nettoaa vain murto-osan siitä mitä nämä muut digipelurit tästä tulonsiirrosta kotiuttaa.
Ja tähän antennitalouksien digitykseen ajetaan kaapelitaloudet samoilla kestämättömillä perusteilla.
Lisää aiheesta myös täällä: http://www.talouselama.fi/displayCommentList.do?threadId=41646 http://www.tekniikkatalous.fi/displayCommentList.do?threadId=43426
DigiAna Ogelista, 6.3.2007