Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lempäälän kunta tuo kirjastopalveluja ostoskeskukseen

Kirjamaatti hakee viittäsataa nidettä Ideaparkissa

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

29.8.2007 13:31 Pirkanmaan Piki-kirjastojen käyttäjät voivat lainata kirjoja Ideaparkissa, kun Kirjamaatti-kirjastoautomaatin koekäyttö aloitetaan tänään.

Kirjamaatti on sijoitettu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poon viereen. Osapuolten mukaan Suomen ensimmäinen Kirjamaatti toimii Piki-kirjastojen korteilla, ja valikoimissa on kerrallaan viisisataa kirjaa.

Kirjastoautomaatti muistuttaa perustoiminnoiltaan pankkiautomaattia. Lainattava kirja tulee automaatista muovikotelossa, jossa se myös palautetaan automaattiin. Kirjoja koteloineen voi palauttaa myös kaikkiin Lempäälän kirjastoihin, kirjastoautoon sekä kahden euron kuljetusmaksulla kaikkiin muihinkin Piki-kirjastoihin.

- Tällä kokeilulla Lempäälä haluaa tuoda kirjastopalvelut laajalti asiakkaiden ulottuville. Ideapark on avoinna arkisin iltayhdeksään ja kesällä sekä joulun alla myös sunnuntaisin. Toivomme Kirjamaatin asiakkaiksi erityisesti lapsiperheitä, nuoria ja Ideaparkissa työskenteleviä, sanoo kirjastotoimenjohtaja Kristiina Suominen.

Lempäälän Kirjamaatti on monitahoinen yhteistyöhanke: Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitos esimerkiksi tekee pilotoinnista seurantatutkimusta. Axiell Kirjastot on mukana teknisen sovelluksen ja toimintamallin kehittämisessä.

Koekäyttö kestää muutamia viikkoja ja sen aikana asiakkaat voivat käyttää Kirjamaattia normaalisti. Suomen ensimmäisen Kirjamaatin virallisia avajaisia vietetään syksymmällä.

Hanketta rahoittaa Lempäälän kunnan lisäksi Pirkanmaan liitto, opetusministeriö, BTJ Finland sekä Länsi-Suomen lääninhallitus.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Online-itsemurhasta ei syytetä ketään

28.05.2007 Maaliskuussa englantilainen 42-vuotias Kevin Whitrick teki itsemurhan muiden chattaajien seuratessa tapahtumaa. Nyt syyttäjä on kuitenkin todennut, ettei tapauksesta voida syyttää ketään.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.