Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Intoa riittää

Nokia satsaa tuotesijoitteluun hittielokuvissa

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

29.8.2007 13:52 (päivitetty 14:52) Kännykät vilahtelevat kesän lähes jokaisessa hittielokuvassa, sillä Nokia panostaa product placementiin eli tuotesijoitteluun nyt ennennäkemättömällä innolla.

Alkuvuonna Nokia teki päätöksen tuotesijoittelunsa tehostamisesta ja keskitti toiminnot yhdelle toimistolle.

– Tuotesijoittelu on hyvin vaikutusvaltaista, ja keskittäminen on todella kannattanut, Mobile Phones -toimialaryhmän markkinointijohtaja Jo Harlow kertoo tyytyväisenä.

Elokuvien keräämää medianäkyvyyttä mitataan Nokialla kuukausittain.

Erityisen tyytyväinen Harlow kertoo olevansa Simpsons- ja Meduusan sinetti -elokuvien saamasta huomiosta. Puhelimia sijoitellaan myös musiikkivideoihin ja muun viihteen sekaan.

Nokian tuotteita on tänä vuonna upotettu myös piirrettyihin elokuviin. Simpsons-elokuvassa Nokian tunnussävel jopa kajahtaa animaatioporsaan uumenista, kun perheen lemmikki tulee nielaisseeksi puhelimen.

Sony Ericsson suhtautuu tuotesijoitteluun Nokiaa passiivisemmin.

– Meillä on käytäntö, ettei tuotesijoittelusta koskaan makseta, kertoo yrityksen maailmanlaajuisesta markkinoinnista vastaava Dee Dutta.

Valmistajan puhelimet näkyvätkin lähinnä sisaryhtiö Sony Picturesin elokuvissa, kuten viimevuotisessa Casino Royalessa.

– Studiot lähestyvät aina meitä. Käymme sitten tarkasti läpi, mihin tarkoitukseen tuotettamme elokuvassa käytettäisiin ja minkälaista arvostelua siitä seuraisi.

Sopivien elokuvien valinta on Harlow'n mukaan tarkkaa puuhaa. Varmaksi kassamagneetiksi luultu jättielokuva saattaa flopata, mutta pienenkin budjetin elokuvasta saattaa tulla hitti.

– Menestys on epävarmaa. Siksi valitsemme elokuvia, jotka tarjoavat mahdollisuuden esitellä niitä toimintoja, joita parhaillaan painotamme vähittäiskaupassa.

Nokian vahva läsnäolo elokuvissa jatkuu Harlow'n mukaan ainakin ensi kesään saakka.

Jutun kirjoitti: Vuokko Aro

Vuokko Aro

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.