Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
HIITin vertaisverkkotutkimukseen vastanneet:

'Piratismista narahtaa useammin kuin nappaa lottovoiton'

30.8.2007 10:59 Vertaisverkkopiratismista kiinnijäämistä pidetään tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin tekemän tutkimuksen mukaan epätodennäköisempänä kuin tv-lupatarkastajan käyntiä, mutta todennäköisempänä kuin lottovoiton saamista.

HIITin tekemässä kyselytutkimuksessa selvitettiin vertaisverkkojen käyttöä sekä digitaalisen median jakeluteitä ja tekijänoikeuksia koskevia asenteita.

Tutkimuksen keskeisinä tavoitteina oli antaa työkaluja lainsäätäjälle ja julkiseen keskusteluun, sekä selvittää miten eri toimet ovat vaikuttaneet asenteisiin ja vertaisverkkojen käyttöön.

SanomaWSOY-konsernin Digitoday-, Taloussanomat- ja Mikrobitti-palveluiden sivuilla toteutettuun kyselyyn vastasi 6103 ihmistä. Näistä vain kuusi prosenttia oli naisia.

Opiskelijat suurin ryhmä

Suurin osa vastanneista oli syntynyt 70- ja 80-luvuilla. Tekniikan tai luonnontieteiden alalla toimi lähes kaksi kolmasosaa vastanneista. Opiskelijoita kyselyyn vastanneista oli noin kaksi viidesosaa. Hiukan yli neljänneksellä vastanneista bruttotulot olivat 0-500 euroa kuussa.

Ainoastaan 13 prosenttia vastanneista kielsi käyttäneensä vertaisverkkoja. Luvattomien tiedostojen latailun myönsi kolme neljästä. Luvattomien tiedostojen ensijakana oli toiminut vain joka kymmenes.

Bittorrent suosituin

Eniten käytettyjä tiedostonhankintatapoja vastanneiden keskuudessa oli ylivoimaisesti BitTorrent, Www-sivut ja kaverilta kopiointi. Myös ftp-protokolla ja Direct Connect olivat käytettyjä. Käytännössä kaikista hankintatavoista viimeisenä oli laillinen verkkokauppa.

Tutkimuksen alustavien löydösten mukaan musiikkiverkkokauppojen käyttäjät arvostavat verkkokauppojen helppokäyttöisyyttä sekä yksittäisten kappaleiden ostomahdollisuutta kokonaisten levyjen sijaan.

Drm-estot rassaavat laillisen käyttöä

Vastanneet olivat myös sitä mieltä, että tekniset suojauskeinot vähentävät musiikkiverkkokauppojen käyttöä, eikä tekijänoikeuksien haltijoiden toimet ole merkittävästi vaikuttaneet vertaisverkkojen käyttöön.

Vastaajilla oli vaikeuksia tunnistaa tekijänoikeuslain käyttäjälle sallimia oikeuksia, mutta näyttivät tunnustavan tekijänoikeuksien alaisen materiaalin levittämisen luvattomaksi. Laajamittaista vertaisverkkojakelua pidettiin yhtä moitittavana kuin tv-luvan maksamatta jättämistä, ja 95 prosenttia vastanneista tiesi, että monet vertaisverkko-ohjelmistot lataavat ja jakavat tiedostoja samanaikaisesti.

Taloudellisen hyödyn tavoittelu tuomittavampaa

Sen sijaan piraattitallenteiden myymistä pidettiin moitittavampana kuin laajamittaista p2p-jakelua. Ilmeisesti rahallisen hyödyn tavoittelu muuttaa suhtautumista.

Vertaisverkkojen käyttö ei kuitenkaan ole vaikuttanut merkittävästi muiden medioiden kulutukseen. Ainoastaan mp3-soittimien käyttö on lisääntynyt jonkin verran vertaisverkkojen myötä.

Kuukausimaksuilla toimiva vertaisverkko houkuttaa


Moni vastaajista olisikin valmis maksamaan kuukausimaksullisesta palvelusta, jolla voisi jakaa ja ladata rajoittamattomasti musiikki- ja videotiedostoja. Lisäksi neljä viidestä vastaajasta oli sitä mieltä, että vertaisverkkojen avulla oppii tuntemaan uusia tekijöitä ja musiikkia.

Seuraavaksi tutkimuksen raakadata klusteroidaan ja analysoidaan tarkemmin tieteellistä artikkelia varten. Kysely suoritettiin suomenkielellä, mutta sekä kysymykset että tutkimuksesta saatu vastausdata käännetään myös englanniksi. Tutkimuksen anonyymi raakadata on saatavilla tutkimuskäyttöön 15.9. alkaen HIITin kotisivuilta.

Arkisto’No en Todellakaan kerro omia tietojani’ melkein voitti Nokia N95:n 29.8.2007
ArkistoOnko HIIT Teoston juoksupoika? 17.8.2007
ArkistoTekeekö vertaisverkon käyttö sinusta rikollisen 16.8.2007
Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (22)

Huono 0
Vertaisverkkopiratismista kiinnijäämistä pidetään tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin tekemän tutkimuksen mukaan epätodennäköisempänä kuin tv-lupatarkastajan käyntiä, mutta todennäköisempänä kuin lottovoiton saamista.
Digitoday
Huono 0
Tietääkö joku missä tämän uutisen lähde on luettavissa? linkkiä
mistä
Huono 0
mistä: Tutkimusdataa ei olla vielä julkaistu koko kansalle. Kuten kirjoitin juttuunkin: Tutkimuksen anonyymi raakadata on saatavilla tutkimuskäyttöön 15.9. alkaen HIITin kotisivuilta.
Matias
Huono 0
harvinaisen huonosti muotoillut kysymykset tässä kyselyssä.
tämä varmasti näkyy myös tuloksissa.
Gallup kyselee
Huono 0
Jooh, esimerkiksi kysymykset mikä on laillista niin oli aika tulkinnanvaraisia.
re: gallup kyselee
Huono 0
Valistusta tarvitaan vielä. Ei p2p ole niin moitittavaa lain mukaan kuin tv luvan maksamatta jättäminen.

Hovioiden tuoreen ratkaisun mukaan kohtuullinen hyvitys on vain 0,3$/biisi (about). eli on halvempaa impata p2p verkosta ja jäädä kiinni, kuin ostaa kaupasta 1$ hintaan.

ja

1,7 päiväsakkoa /100 teosta

Hovioikeuden ratkaisu:
http://64.233.169.104/search?q=cache:21-LqqqHUpoJ:www.oikeus.fi/tulostus/38828.htm+tietoverkossa+tai+tietoj%C3%A4rjestelm%C3%A4n+avulla&hl=fi&ct=clnk&cd=2&gl=fi


Helsingin hovioikeuden tuore päätös

http://64.233.169.104/search?q=cache:21-LqqqHUpoJ:www.oikeus.fi/tulostus...

Kohokohtia:

Edellä mainituilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että A on velvollinen suorittamaan kohtuullisena hyvityksenä 1/3 -osan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla lasketusta kokonaissummasta 8.315,68 euroa eli yhteensä 2.771,89 euroa eli Teostolle 238,56 euroa ja ÄKT:lle 2.004,83 euroa sekä elokuvista 458,33 euroa ja sarjoista 70,17 euroa jaettuna asianomistajien vaatimuksessa esitettyjen suhteiden mukaisesti eri asianomistajille.

A on ilman oikeudenhaltioiden lupaa muuhun kuin yksityiskäyttöön valmistanut teoskappaleita musiikki- ja elokuvateoksista. Valmistamansa kappaleet A on saattanut yleisön saataville pitämällä niitä tietoverkossa kenen tahansa edelleen kopioitavana. Tälläisia oikeudenhaltioiden teoskappaleita A on valmistanut ja saattanut yleisön saataville 4970 musiikkitiedostoa ja 72 elokuvatiedostoa. Tiedostoja on A:n koneelta kopioitu yli 350 gigatavua.

Tiedostoja oli ladattu A:n tietokoneelta yhteensä 360.000 megatavua, mistä voitiin päätellä, että kutakin tietokoneella ollutta teosta oli jaettu keskimäärin 3,2 kertaa.


Omia laskelmia:

Taitaa olla 30 centtiä/teos.

Parempaan päin ollaan menossa. enään 95% likaa.

RANGAISTUSSEURAAMUKSET
SAKKO
30 päiväsakkoa a 6 euroa = 180 euroa

(1,7 päiväsakkoa /100 teosta)



Alkaa olla halvempaa impata biisit p2p verkosta kuin ostaa verkkokaupasta, vaikka jäisi kiinni. Kaupassa 1$ biisi, impatessa 30c jos jää kiinni. Silti korvaukset ovat vielä liian suuria.
Iso Jorma
Huono 0
Ei mitään uutta. Vaikka hyvähän se toisaalta on tarkistaa ettei maapallo tosiaankaan ole litteä, jos alkaa epäilyttää. Uutisen arvo on vain samaa luokkaa kuin tomaatin jonka vein biojätteisiin eilen. Aiheena hyvä, mutta olisi kiva nähdä asiasta jotain uutta ja kuulla jonkun tekevän muutakin kuin "Tarkistin! Sain saman tuloksen kuin naapuri".
ketuttaa
Huono 0
Onkohan kaikki nyt ihan kunnossa oikeudessakaan, jos on halvempaa varastaa kuin ostaa?

Menen autokauppaan. Otan 100.000 euron auton, jään kiinni ja tuomitaan maksamaan 30.000 euroa. Olen myynyt varastamani auton luukuttajalle 50.000 eurolla. Sakot 50 päiväsakkoa a (vaikka 30 euroa), yhteensä 1.500 euroa. Vielä voitolla noin 14.000 euroa!

Kyllä piratismituomiot on hyysäystä!!!
Laskupäällä
Huono 0
Onkohan kaikki nyt ihan kunnossa oikeudessakaan, jos on halvempaa varastaa kuin ostaa?

Menen autokauppaan. Otan 100.000 euron auton, jään kiinni ja tuomitaan maksamaan 30.000 euroa. Olen myynyt varastamani auton luukuttajalle 50.000 eurolla. Sakot 50 päiväsakkoa a (vaikka 30 euroa), yhteensä 1.500 euroa. Vielä voitolla noin 14.000 euroa!

Kyllä piratismituomiot on hyysäystä!!!

Saanko vielä lähteen, että milloin kaupallinen piratismi on ollut noin kannattavaa. Tiedostojen jako onkin sitten jo ihan toinen juttu mutta siinä ei varasteta mitään.

Tässä on sinulle halpa piraattituomio:
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Oikeus+pui+enn%C3%A4tyslaajaa+piraattituotteiden+myynti%C3%A4/1135229352969
Kivi
Huono 0
Kysymykset olivat todella huonosti laadittuja ja niissä ei ollut riittävästi vastausvaihtoehtoja.

"Vastaajilla oli vaikeuksia tunnistaa tekijänoikeuslain käyttäjälle sallimia oikeuksia"

Ja mitä tulee tuohon väittämään, että ei tiedetä mitä oikeuksia laki antaa, niin itse tiesin kyllä, mutta vastasin sen mukaan mitä sen lain pitäisi olla. Kuinka moni muu teki samoin?

"Seuraavaksi tutkimuksen raakadata klusteroidaan ja analysoidaan tarkemmin tieteellistä artikkelia varten."

Tieteellinen artikkeli? Hah! Tuollainen amatöörimäinen tutkimus ei ole tieteellistä nähnytkään. Ainoa tieteellinen funktio tuon analysoinnilla olisi sosiologian puolella (ihmisryhmän käyttäytyminen nettikyselyyn vastaamisessa).
Knight
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

SanomaWSOY:n tulos koheni

08.02.2007 Mediakonserni SanomaWSOY:n tulos ilman kertaluonteisia myyntivoittoja nousi uuteen ennätykseen viime vuonna. Yhtiön tulos nousi kaikissa liiketoimintaryhmissä.


Kolme vuotta sitten

Tältä näyttää Amazonin uusi e-kirja

08.02.2009 Verkkokirjakauppa Amazon.comin arvellaan julkaisevan maanantaina suositun Kindle-e-kirjan kakkosversion. Uutuuden kuvat ja hintatiedot vuotivat kuitenkin nettiin jo perjantaina.

.