Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Blogit lyöneet itsensä läpi

Naiset bloggaavat miehiä ahkerammin

Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

31.8.2007 16:39 Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan blogit ovat murtautuneet massatietoisuuteen. Kahdeksan kymmenestä amerikkalaisista tietää, mitä blogit ovat ja lähes puolet ovat vierailleet blogeissa. Naiset puolestaan osoittautuivat tutkimuksessa miehiä innokkaammiksi bloggaajiksi.

Markkinatutkimusyhtiö Synovaten mukaan kahdeksalla prosentilla amerikkalaisista on oma blogi. Verkkopäiväkirjojen lukijoista lähes puolet ovat myös hyvin blogiuskollisia. Nämä lukevat samaa blogia säännöllisesti.

Tutkimuksessa huomattiin, että vastaajien ikä puolestaan vaikuttaa blogitietoisuuteen. Lähes 90 prosenttia 25-34 -vuotiaista tietää, mikä blogi on. Sen sijaan vain kaksi kolmasosaa yli 65-vuotiaista tietää asiasta.

Blogeista tietävistä 18-24 -vuotiaista yli kolme neljäsosaa on vieraillut blogissa. Sen sijaan vanhemmista amerikkalaisista alle puolet ovat tutustuneet blogiin.

Blogeja lukevista naisista viidenneksellä on oma blogi. Miehistä ainoastaan 14 prosenttia on pystyttänyt oman bloginsa.

Blogien kävijät kertovat lukevansa näitä mielipiteiden, uutisten ja viihteen vuoksi. Myös juorublogit koetaan kiinnostaviksi. Harva kuitenkaan käyttää niitä perheensä ja ystäviensä seuraamiseen.

Uudet verkkopäiväkirjat eivät kuitenkaan näyttäisi syövän muiden medioiden käyttöä. Ainoastaan reilu kymmenesosa vastanneista kertoi näin käyneen.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Tuntien viive haittaa hätätekstiviestejä

10.02.2009 Massatekstiviestien lähettäminen hätätilanteissa onnistuu periaatteessa jo, mutta viive voi olla ratkaisevan pitkä, jopa tunteja.

.