Ollila kannattaa maailmanluokan yliopistoa

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
31.8.2007 15:45 Nokian hallituksen puheenjohtaja ja EVAn hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila pitää tärkeänä, että yliopistouudistus ja sen kärkihanke, maailmanluokan yliopiston perustaminen, toteutetaan.
Ollila puhui juhlavieraana Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE) lukuvuoden avajaisissa tänään. Hänen on vaikea nähdä, kuinka suomalainen yhteiskunta voisi kukoistaa ilman elinvoimaisia korkeakouluja, ilman korkeatasoista tiedettä, loistavaa taidetta ja innostavaa opetusta.
Tässä mielessä ei ole kysymys ahtaasti suomalaisen elinkeinoelämän edusta, vaan koko suomalaisen yhteiskunnan menestyksestä, Ollila korosti HSE:n mukaan.
Ollila pitää kolmen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE), Teknillisen korkeakoulun (TKK) ja Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) yhdistämistä maailmanluokan yliopistoksi kunnianhimoisena ja kannatettavana hankkeena.
Jotta hanke onnistuisi, tarvitaan taloudellista autonomiaa, jonka takaa säätiömalli, hallinnollista autonomiaa, jonka takaa ulkopuolinen hallitus sekä avointa arviointia, jonka avulla voidaan varmistaa opetuksen ja tutkimuksen laatu. Ollilan mukaan arvioinnissa tulee siirtyä määrän mittaamisesta laadun arviointiin.
Rehtoreille vapaus avainhenkilöiden valitsemiseen
Maailmanluokan yliopistot koostuvat lahjakkaista ja motivoituneista opiskelijoista, tutkijoista, opettajista ja professoreista. Ollila toteaa, että tavoitteena tulee olla, että opiskelijat, tutkijat ja opettajat saavat paremmat toimintamahdollisuudet. Hänen mukaansa yliopistojen asema paranisi, jos rehtoreille annettaisiin vapaus koota avainhenkilöt keskeisille paikoille.
Ollilan mukaan maailmanluokan yliopiston luomisessa on kysymys edellytysten luomisesta ihmisille, joilla on palava halu oppia, tutkia ja luoda. On kysymys älyllisen uteliaisuuden ja kunnianhimon yhdistämisestä. Keskeistä on runsas vuorovaikutus. TKK:n, TaiKin ja HSE:n yhdistäminen voi luoda nämä olosuhteet.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












