Suomalaisen ohjelmistoyrittäjyyden katkera kääntöpuoli
7.9.2007 10:45 Suomen ohjelmistotyö Oy:n sekä sen tuotteiden ja toiminnan varrelle on osunut monia outoja sattumuksia ja yleisiä huhuja ja syytöksiä. Yhtiön perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Santeri Kannisto julkaisi elokuussa erokirjan yhtiön historiasta, virheistä ja ongelmista.
Suomalaisen SOT Linux -jakelun ja Suomen ohjelmistotyö Oy:n perustaja Santeri Kannisto kertoo Päivi-vaimonsa avustuksella tehdyssä tuoreessa kirjassaan "Platinainen pilvenreuna" suomalaisen ohjelmistoyrittäjän vaikeasta taipaleesta.
Kannisto käy kirjassaan läpi 90-luvun alkupuolelta lähtien teknologian ja suomalaisen tietoyhteiskunnan kehitystä. Kirjassa tutustutaan myös GNU/Linuxin maailmaan sekä siihen, kuinka suomalainen SOT Linux syntyi, ja millaisten ongelmien kanssa yhtiö kamppaili.
Kirja peilaa tapahtumia myös Kanniston henkilökohtaisen elämän ja ajatusmaailman vinkkeleistä. Kuivan katkeraa, joskin itsekeskeistä ironiaa ei ole vaikea havaita.
Lyhykäisyydessään kirja on rankkaa, masentavaa ja perinteiseen suomalaistyyliin itseruoskinnalla varustettua luettavaa. Kannisto luotti ihmisiin, jotka eivät olleet sen arvoisia. Firmasta pumpattiin rahaa ulos ja myyntimiehet törttöilivät.
Kirjassa Kannisto myös selittää, minkä vuoksi irtisanoutui elämäntyöstään, mitä on tehnyt sen jälkeen ja kuinka hankalaksi SOTin vähemmistöosakas teki yhtiön myynnin Wille Kuutille.
Negatiivisuudestaan huolimatta kirjaa on vaikea laskea käsistään. Kanniston teksti on riittävän henkilökohtaista ja yksityiskohtaista, jotta jää ihmettelemään, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Sävynsä puolesta kirja kävisi hyvin vaikka oppilaitoksiin vastapainoksi suomalaiselle yltiöinnokkaalle yrittäjyyshehkutukselle - etenkin jos suunnittelee ohjelmistoyrittäjäksi ryhtymistä. SOT:tä tarkemmin seuranneilla kirja puolestaan selittää hyvin, mitä yhtölle tapahtui.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia
11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (7)
Loistavaa analyysiä 90-luvun ylihypetyksestä
Miten kirja kertoo SOT Linuxin synnystä? Koski väitti kesällä 2000 Santerin huijanneen tätä myymään osakkeet itselleen pilkkahinnalla. Tästä on vieläkin newseissä runsaasti ao. herrojen välistä riitelyä, joka löytyy vaikka Googlaten.
Bisnesmies, juu.
Pakko myöntää, että kirja oli aika vauhdikasta luettavaa. Tuli luettua kerralla koko stoori. Kirja kokoaa miehen ajatukset ja kokemukset, ja se miehelle mielestäni suotakoon. Vaikka itse olenkin joidenkin kohtien kanssa eri mieltä, suosittelen muitakin skeptisiä lukemaan itse kirjan ennen sen tuomitsemista pelkän kirjailijan tai kirjan nimen vuoksi (ei tarvitse arvuutella sisältöäkään). Tärkeä pala it-Suomea joka tapauksessa.