Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Franco Frattini haluaa sensuuria

Kohukomissaari esittää hakukonesensuuria

12.9.2007 10:32 EU:n aiemminkin ristiriitoja herättänyt oikeus- ja turvallisuuskomissaari Franco Frattini on uusimmalla kannanotollaan omiaan aiheuttamaan lisää polemiikkia.

Frattinin mukaan internetin hakukoneista tulisi sensuroida EU:n alueella vaarallisiksi katsotut hakusanat. Tällaisia voisivat olla esimeriksi pommi, terrorismi tai kansanmurha.

Frattini valmistelee asiasta esitystä, joka toteutuessaan tekisi hakukoneista osin hyödyttömiä esimerkiksi lukuisille tavallisille kansalaisille, jotka etsivät tietoa vaikkapa esitelmänsä tueksi taikka vain itsensä sivistämiseksi.

Asiasta kertova vihreiden kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi tuomitsee Frattinin linjan yksin tein. Kasvin mukaan hakukonesensuuri ei haittaisi terroristeja millään tavalla, mutta saattaisi jopa pahentaa EU:n turvallisuusongelmia.

- Pommin rakentaminen lannoitesäkistä ei ole mitään salatiedettä, johon tarvitaan internetistä ohjeita. Aikooko Frattini sensuroida myös kirjastojen kemian kirjat ja koulujen kemian tunnit, Kasvi kysyy.

Kasvi myös kummastelee Frattinin internetin tuntemusta. Vastaahan hän sentään EU:n tietoverkkoinfrastruktuurin turvallisuudesta.

- Frattinin esittämä hakukonesensuuri haittaisi ainoastaan tavallisten kansalaisten elämää, Kasvi sanoo.

Väkivaltapelitkin komissaarin kynsissä

Aiemmin tänä vuonna Franco Frattinin tulilinjalla olivat väkivaltaiset videopelit. Tammikuussa EU:n oikeusministerit päättivät jakaa unionin laajuisesti tietoa miten ja mitkä pelit pitäisi kieltää lailla.

Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo totesi tuolloin, että Frattini ajaa käytännössä aikuissensuurin palauttamista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.