Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä lakiesitys

Valtio haluaa verkkosivut säilöön

13.9.2007 15:05 Hallitus ehdottaa uutta kulttuuriaineistojen tallettamista ja säilyttämistä koskevaa lakia. Se korvaisi nykyisen vapaakappalelain sekä elokuvien arkistointilain ja laajentaisi lakisääteistä arkistointia muun muassa verkkoaineistoihin. Verkkovastuussa oleva Kansalliskirjasto on laista iloinen.

Opetusministeriön mukaan tavoitteena on turvata kattavasti kansallisen henkisen perinnön säilyminen keskeisillä joukkoviestinnän alueilla. Hallitus päätti lakiesityksen sisällöstä tänään torstaina, ja presidentti Tarja Halonen antanee esityksen eduskunnalle vielä tämän päivän aikana.

Verkkoaineistoa valikoidusti

Järjestelmän piiriin tulevat niin tallenteina levitettävät aineistot ja tietoverkoissa yleisön saataville saatetut aineistot kuin radio- ja televisio-ohjelmistot. Perinteisen painetun vapaakappaleaineiston osalta esitys merkitsee kevennystä nykyiseen luovutusvelvollisuuteen.

Suomessa yleisön saataville tarkoitetut verkkoaineistot hakisi ja tallentaisi Kansalliskirjasto, mutta kirjaston lakimies Pekka Heikkinen korostaa, ettei tietenkään kaikkea aineistoa kerätä. Verkosta poimitaan aineistoa "edustava otos", mutta kuka tekee päätökset?

- Meillä on ollut työryhmä miettimässä linjanvetoja, ja ajatuksena on, että muutaman vuoden kuluessa luotaisiin neuvottelukunta, jossa olisi muun muassa tutkijoita sekä laajempi yhteiskunnallinen edustus keruulinjoja vetämässä, Heikkinen kertoo.

Verkkoaineiston julkaisijalla olisi velvollisuus mahdollistaa aineiston haku ja tallentaminen tai luovuttaa aineisto Kansalliskirjastolle, jos aineiston ohjelmallinen haku ei olisi mahdollista.

Kansalliskirjasto sai jo vuoden 2006 tekijänoikeuslain uudistuksen tiimoilta oikeuden kerätä aineistoa avoimista tietoverkoista tekijänoikeuden estämättä. Tallentamista on siis jo kokeiltu, mutta uuden lain myötä oikeus muuttuisi velvoitteeksi.

- Otamme lain ilolla vastaan, ja olemme valmistautuneet tähän jo pitkään, Heikkinen sanoo.

Voimaan ehkä jo vuoden vaihteessa

Painotuotteista tulisi niiden valmistajan luovuttaa Kansalliskirjastolle pääsääntöisesti kuusi kappaletta, jotka jaetaan säilytettäviksi vapaakappalekirjastoihin. Sanomalehdistä tulisi luovuttaa yksi kappale, pienpainatteista ja elokuvatallenteista kaksi kappaletta ja muista tallenteista yksi kappale.

Televisio- ja radio-ohjelmistot tallentaisi Suomen elokuva-arkistosta muodostettava Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.

Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä sisältää lisäksi säännökset muun muassa luovutettavaa aineistoa koskevista teknisistä vaatimuksista. Verkkoaineistojen kohdalla miettii pakostikin esimerkiksi tallennuksessa käytettäviä tiedostomuotoja. Kuka tietää, mitä tiedostoja pystytään avaamaan, jos ensimmäistäkään, esimerkiksi vuonna 2107?

Esitys liittyy valtion vuoden 2008 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan jo vuoden vaihteessa.

Muun muassa Saksassa, Tanskassa, Islannissa ja Norjassa kulttuuriperinnön keruu on jo aiemmin ulotettu verkkoaineistoihin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa

10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.

.