Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Thaimaan hallitus haluaa jälleen sensurointia

YouTube-syytökset raivostuttavat Thaimaassa

Kuva: Matti Remes / TaSa

23.9.2007 07:04 YouTubessa on julkaistu videoita, joissa syytetään Thaimaan kuninkaallista neuvonantajaa viimevuotisen vallankumouksen junailusta. Thaimaan hallitus haluaa estää videoiden näkymisen maassa.

The Crisis of Siam -nimeä kantavissa videoissa syytetään entistä pääministeriä Prem Tinsulanondaa vuoden takaisen vallankumouksen juonimisesta. Vastaavia syytöksiä ovat aiemmin esittäneet syrjäytetyn pääministerin Thaksin Shinawatran tukijat. 87-vuotias Prem kiistää syytökset. 

Thaimaan oikeusministeriöstä kerrottiin uutistoimisto Reutersille, että ministeriö hakee lähipäivinä oikeuden määräystä videoiden sensuroimiseksi. Hallitus haluaa myös, että ennen päätöksen saamista operaattorit suostuisivat sensuroijiksi. 

YouTubessa on aiemmin julkaistu videoita, joiden on katsottu herjaavan Thaimaan kuningasta. Maa poisti koko YouTuben käytön eston vasta muutama viikko sitten, kun palvelun omistava Google esti pääsyn kuningasta loukanneisiin videoihin thaimaalaisista tietokoneista. Thaimaa ehti sensuroida YouTubea viisi kuukautta. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa

28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.