Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Google myös kiinnostunut

Microsoft neuvottelee osuudesta Facebookiin

25.9.2007 07:31 Teknologiajätti Microsoft neuvottelee jopa 500 miljoonan dollarin sijoituksesta Facebookiin. Myös Googlen sanotaan olevan kiinnostunut Facebookista.

Wall Street Journalin tietojen mukaan Microsoft on lähestynyt Facebookia investointiehdotuksen kanssa. Microsoft on kiinnostunut ostamaan sosiaalisesta yhteisöportaalista jopa viiden prosentin osuuden. Sen hinnaksi arvioidaan 300-500 miljoonaa dollaria.

Facebookista saattaa tulla kahden teknologiajätin taistelutanner, sillä Google on myös kiinnostunut sijoittamaan portaaliin.

Wall Street Journalin mukaan keskustelut ovat vasta alkuvaiheessa ja on mahdollista, ettei kumpikaan kilpailijoista saa osuutta Facebookista. Kilpailussa on kyse sijoitusten suuruudesta sekä muista kauppaan liittyvistä lisäehdoista.

Microsoft laajentaisi Facebookin avulla mainosalustaansa, joka mahdollistaa yritysten automaattisesti asettaa mainoksia verkkosivuille ja yhtiön hakukoneeseen.

Facebookilla on 40 miljoonaa käyttäjää. Yhtiön arvioidaan tekevän tänä vuonna 30 miljoonan dollarin tuloksen 150 miljoonan liikevaihdolla.

Microsoftin sijoitus nostaisi Facebookin hinnan kymmeneen miljardiin dollariin. Liikevaihtoon ja voittoon nähden hinta on hyvin korkea.

Facebook voisi käyttää viisisatta miljoonaa dollaria tietokonelaitteiston uusintaan, yritysostoihin sekä henkilökunnan palkkaamiseen. Nykyisin portaalissa on töissä kolmesataa ihmistä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Teknologiajätti Microsoft neuvottelee jopa 500 miljoonan dollarin sijoituksesta Facebookiin. Myös Googlen sanotaan olevan kiinnostunut Facebookista.
Digitoday
Huono 0
Taas yksi "frendi"saitti. Mikä tekee Facebookista erilaisen kuin muut?
Jukka
Huono 0
Taas yksi "frendi"saitti. Mikä tekee Facebookista erilaisen kuin muut?

Käyttäjäpohja on huippuyliopistovetoista ja sitä kautta imago parempi. Hintahan alkaa olla jo täysin järjetön, mutta ymmärtääkseni Jenkkilässä tuon himoitun tulevaisuuden pomojen ja päättäjien kohderyhmän tietojen kerääminen voisi olla ihan hyvääkin kontaktibisnestä. Nämä miljardihinnat ovat kuitenkin mielestäni liikaa -- mutta ehkä ajattelen liikaa entisen suomalaisen köyhän opiskelijan tavoin. :)
Javapiins Enttöprais
Huono 0
Imagon ohella Facebook tarjoaa huomattavasti toimivamman käyttöliittymän (kuin esmes MySpace), ilmaisen kehitys- ja jakelualustan widgeteille sekä mahdollisuuden hyödyntää samaa palvelua työssä ja vapaa-ajalla (toisin kuin LinkedIn).

Tosin 5% tappiollisesta lafkasta maksaisi 300-500 milj. dollaria. Okei.
facebookkaaja
Huono 0
Tosin 5% tappiollisesta lafkasta maksaisi 300-500 milj. dollaria. Okei.

Omistajien mukaan Facebook tekee jo tulosta mainosten myynnillä.
naama
Huono 0
Kannattaa lukea ne uutiset, 150 milj. liikevaihto ja tulos 30 milj. Lafka ei siis tappiollinen vaan erittäin kannattava. Silti aivan samaa mieltä siitä että 10 miljardia on aivan käsittämätön hinta, taidetaan olla nousukauden huipulla, pitäsköhän likvidoida salkku vielä tänään...
jimi
Huono 0
Mikä tekee Facebookista...? Exlusiivinen aloitus.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.