Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Peli näyttäisi kuitenkin toimivan

Erikoispakkaus naarmuttaa uutta Haloa

Kuva: Bungie Studios

26.9.2007 09:09 Vuoden pelitapauksena mainostettu Microsoftin Halo 3 ilmestyi kauppoihin Suomessakin vain muutama tunti sitten. Internetin blogeissa on kuitenkin jo nyt löydetty vikaa pelistä, jota on pidetty arvostelumenestyksenä.

Vika on fyysinen, ei pelillinen, ja koskee Limited Edition -pakkausta, uutistoimisto Associated Press raportoi. Pakkaus voi naarmuttaa pelilevyjä, mutta tämä ei ilmeisestikään estä peliä toimimasta.

Microsoft on joka tapauksessa jo ilmoittanut, että naarmuuntuneet levyt voi vaihtaa uusiin ilmaiseksi joulukuun loppuun asti. Peli ilmestyi ainoastaan Xbox 360 -konsolille, jonka takuuaikaa Microsoft pidensi kolmeen vuoteen runsaiden vikaantumisten vuoksi.

AP itsekin on saanut useita Halo 3:n Limited Edition -arvostelukappaleita ja totesi dvd-levyjen irronneen kiinnikkeistään. Pelilevy oli naarmuuntunut, mutta näytti toimivan hyvin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.