Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteistyöhön tiedotejakelussa STT:n kanssa

OMX:n uutiset lähestyvät uusia lukijoita

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

26.9.2007 15:23 Suomen Tietotoimisto STT ja pörssitoimija OMX aloittavat yhteistyön tiedotteiden jakelussa. Tavoitteena on tarjota ensiluokkainen tiedotejakelujärjestelmä.

Kyse on siis nimenomaan tiedotejakelusta. STT ei tämän sopimuksen myötä tuota toimituksellista talousuutisointia. Uusi kuvio ei välttämättä hetkauta OMX:n tiedotepalvelua jo ennestään seuraavia toimittajia tai julkaisuja, mutta tavoite onkin muualla.

OMX:ssä uskotaan, että yhteistyösopimus auttaa saamaan talousuutisia sellaistenkin lehtien sivuille, jotka eivät nykyisin talousuutisia juuri harrasta. OMX:n tiedotejakelujärjestelmän asiakkaille luvataan pian vaivaton pääsy STT:n tiedotepalveluun, STT Infoon ja mahdollisuus julkaista omia tiedotteitaan STT:n uutispalvelun kautta.

- STT:n nimessä on sana tietotoimisto. On aika toimia tuon nimen mukaisesti. Tässä tapauksessa me voimme tarjota listayhtiöille ensiluokkaista tiedotejakelua suomalaismedialle. Pidämme erittäin myönteisenä sitä, että voimme tarjota media-asiakkaillemme pörssitietoa, STT:n päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson sanoo tiedotteessa.

- [Sopimuksen myötä] uutisten jakelukanavamme on suoraan yhteydessä suomalaismedian toimituksellisiin järjestelmiin. Ratkaisu antaa eri puolilla Suomea oleville sijoittajille entistä paremman mahdollisuuden seurata OMX Pohjoismaisen Pörssin listayhtiöitä ja niiden tiedotejakelua OMX:n tiedotejakelujärjestelmän kautta, toteaa johtaja Peter Belling OMX:stä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.