Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarkoitus muistuttaa hätänumerosta

Sveitsin palomiesten rap ihastuttaa YouTubessa

Kuva: YouTube

28.9.2007 10:39 Nuoret Geneven palomiehet filmasivat rapin, joka kerää katsojia YouTubessa ja muualla verkossa.

Palomiesten tarkoituksena on tuoda yleisön mieliin hätänumero 118. Neljästä palokunnasta muodostuva viiden miehen porukka päätti esittää sanomansa rap-versiona.

- Rap oli heille paras vaihtoehto, koska se on puhuttu eikä laulettu. He eivät osaa laulaa, palopäällikkö Raymond Wicky totesi BBC:lle.

118-kampanjalle oli myös tarvetta. Viime vuonna Sveitsissä numerotiedustelun puhelinnumeroksi tuli 18-alkuisia numeroita, mutta hätänumero 118 pysyi ennallaan. Ranskassa numerotiedotus vastaa myös numerossa 118, joka sekavoittaa tilannetta entisestään.

Palolaitos on saanut keskimäärin parikymmentä väärää puhelua päivässä asian johdosta.

Rapissa on esimerkiksi kohta, jossa palomiehet ”ehdottavat hätänumeron kirjoittamista alusvaatteisiin, jollei sitä muuten muista”.

Rap on löytänyt tiensä monelle sivulle verkkoon ja saanut paljon katsojia.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Nuoret Geneven palomiehet filmasivat rapin, joka kerää katsojia YouTubessa ja muualla verkossa.
Digitoday
Huono 0
Eikös tämä 112 sitten ollutkaan mikään yleiseurooppalainen numero? Muistaisin hämärästi että meillä numeron muutosta aikoinaan olisi perusteltu sillä että numero olisi kauttaaltaan euroopassa sitten sama.
P.E. Lastus
Huono 0
Mannila taitaa käyttää puolet työajastaan youtubessa surffaamiseen, kun puolet hänen artikkeleistaankin koskevat kyseisen sivuston videoita.

Ja taas; mitä tekemistä räppäävillä palomiehillä on it-alan uutisiin keskittyvän lehden kanssa???
Säälittävää
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

.