Tuomio kumottiin
Varastetun tavaran osto eBaysta ei ollutkaan rikos
29.9.2007 08:06 Verkkohuutokauppa eBayssa varastetun autonavigaatiojärjestelmän ostanut ohjelmistosuunnittelija on vapautettu syytteistä Saksassa. Aiemman sakkorangaistuksen kumoamisen perusteeksi riitti oikeuden mukaan se, ettei mies tiennyt tavaran olleen varastettu.
Mies tuomittiin aiemmin maksamaan 1 200 euron sakot. Oikeusistuimen mukaan 47-vuotiaan miehen olisi pitänyt halvan hinnan perusteella aavistaa, että uudeksi mainostettu navigaatiojärjestelmä oli varastettu, kertoo uutistoimisto Reuters.
EBay on ollut Saksassa pitkään tapetilla väärennettyjen tavaroiden myynnistä. Esimerkiksi Montres Rolex taisteli kuusi vuotta saadakseen väärennettyjen Rolex-kellojen myynnin loppumaan verkkohuutokaupassa.
Hiljattain saksalainen oikeusistuin määräsi, että eBayn täytyy tehdä enemmän estääkseen väärennettyjen tuotteiden myynti sivustollaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Kolme vuotta sitten
Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa
28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (8)
Olikohan tässä lauseessa jotain outoa?
Eikös tuo lopullinen hinta ole aika paljolti kiinni huutajista?
XD
"Olikohan tässä lauseessa jotain outoa?"
Veikkaisin että loppuun kuuluisi sana: loppumaan
Kaikkea sitä ihmisen pitäisi nykyään osata aavistaa.
"Oikeusistuimen mukaan 47-vuotiaan miehen olisi pitänyt halvan hinnan perusteella aavistaa, että uudeksi mainostettu navigaatiojärjestelmä oli varastettu"
Kovin vanhalta ja väsyneeltä tuntuu oikeuden päätös mutta helppo ratkaisu! Noillakin palkoilla joita oikeudenpalvojat nostaa tilipäivänä pitäis muutakin osata sanoa.
Olikohan tässä lauseessa jotain outoa?
"saadakseen" ei ole hyvää suomea. Parempi versio:
"Esimerkiksi Montres Rolex taisteli kuusi vuotta väärennettyjen Rolex-kellojen myynnin lopettamiseksi verkkohuutokaupassa."
Saa vaikutelman, että Montres Rolex haluaisi myydä yksinoikeudella väärennettyjä Rolex-kelloja - ja taisteli siitä kuusi vuotta!