Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vuodenvaihteeseen mennessä

Microsoft: Halo 3 joka toiseen Xbox 360:een Suomessa

2.10.2007 08:58 Halo 3 -räiskintäpeli lunastaa isot odotukset koukuttavana viihdepakettina. Microsoftin mukaan uutuutta myytiin ensimmäisenä päivänä noin 5 000 kappaletta. Vuodenvaihteeseen mennessä yhtiön tarkoitus on päästä viisinkertaiseen lopputulemaan.

- Arvioimme maassa olevan tämä syksyn aikana yhteensä 50 000 kappaletta Xbox 360 konsolia, ja jos niistä joka toiseen myydään Halo 3, tulee kokonaismääräksi 25 000 kappaletta, kertoo Microsoftin kotiviihdeyksikköä vetävä Jari Keskitalo.

Halo 3 maksaa tällä hetkellä noin 60 euroa, jolloin Suomen liikevaihdoksi sille voi laskea noin 1,5 miljoonaa euroa vuoden loppuun mennessä. Kun arvioidaan Xbox 360 hintoja, sen kokonaismyynti yltänee yli 15 miljoonaan euroon.

Keskitalo kertoo, että Sonyn Play Station 3:n kilpailijaksi nimetty Xbox 360 Elite on myynyt yllättävän hyvin.

- Saimme vain pienen erän tuotetta Pohjoismaihin, ja se loppui kesken. Kysyntä on edelleen kovaa, ja se ylittää tarjonnan.

Mustassa Elite-versiossa on hdmi-yhteys teräväpiirtokuvaa varten ja 120 gigatavun kiintolevy. Mukana on myös Live Silver-jäsenyys nettipelejä varten.

Halo 3:n kunniaksi Microsoft toi markkinoille pelin ulkoasuun sovitetun Xbox 360 -version. Värit ovat vihreää ja kultaa. Tuote sisältää myös hdmi-ulostulon ja 20 gigatavun kiintolevyn.

Halo 3:n maailma

Halo 3 on räiskintäpeli, jonka ääressä pelaaja istua tuntikausia ja lepuuttaa sen jälkeen peliohjaimen koukistamia sormia. Iso asia on tietysti ihmiskunnan pelastaminen.

Halo 3 -pelissä pelaaja on Master Chief, biologisesti paranneltu supersotilas, joka palaa edellisten peliversioiden hengessä saattamaan Covenantin, Floodin ja koko ihmiskunnan välisen mkuuman sodan loppuun asti.

Pelin loppuun luvataan kovaa täkyä. Master Chief paljastaa siellä salaisuuden, joka tulee muuttamaan tähtijärjestelmän täydellisesti. Sitä ennen olisi kahlattava kaikki tasot läpi ja lahdattava uskomaton määrä vihollisia.

Aloittelijan kannattaa aloittaa pelaaminen helpoimmalla tasolla ja keskittyä liikkeiden ja toimintojen oppimiseen. Tällä tasolla viholliset ovat niin pelkureita, että tuskin uskaltavat näyttäytyä. Sen jälkeen voi siirtyä kovemmille tasoille ja siirtyä grillijuhliin pelin äärellä.

Yksinpelissä on oma viehättyvyytensä, joka ainakin tuo pelinhallinnan käyttäjälle. Live-palvelussa on kuitenkin nelinpelin mahdollisuus. Lisää säihkettä peliin saadaan, kun pelaaja ja kolme kaveria pääsevät listintähommiin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Halo 3 -räiskintäpeli lunastaa isot odotukset koukuttavana viihdepakettina. Microsoftin mukaan uutuutta myytiin ensimmäisenä päivänä noin 5 000 kappaletta. Vuodenvaihteeseen mennessä yhtiön tarkoitus on päästä viisinkertaiseen lopputulemaan.
Digitoday
Huono 0
Lopettakaa jo tuollainen artikkelin muotoon puettu mainostaminen, kiitos...
Kuka lie
Huono 0
"Mukana on myös Live Silver-jäsenyys nettipelejä varten."
Silver-tason jäsenyydellä ei muuten pääse pelaamaan nettipelejä. Goldilla pääsee. Eikös se ollut niin, että paketin mukana tulee 2 kuukauden Gold-jäsenyys?

"Aloittelijan kannattaa aloittaa pelaaminen helpoimmalla tasolla ja keskittyä liikkeiden ja toimintojen oppimiseen."
Itse suosittelisin normal-vaikeustasoa tai mieluiten heroic-tasoa, mikäli vain kykenee, sillä kovemmilla vaikeustasoilla peli vain paranee ja näyttää todellisen potentiaalinsa. Jos easyllä pelaa, niin mekanismin oppii sen verran nopeasti, että vihollisten poissaolo lähinnä harmittaa.

Kyllähän Halo 3 on sen verran mittava ilmiö, ettei minua ainakaan haittaa, että siitä tehdään tällaisia artikkeleja. Se oli jo arvattavissa, että tästä pelistä tulee juttua joka tuutista.
mieskotka
Huono 0
peli on mainostamisen arvoinen! mut toi jutun kirjoittaja ei ole itse kyllä käyttäny koskaan xbox360 saatika pelannu haloa 1.2.3.
asiantuntijoita kyllä piisaa, nii olis ollu vähemmän noloartikkeli

T: Deeep75 HALO-veteraani
deeep75
Huono 0
Mikä ilmiö? Minulle peli ei eroa mitenkään muista. En ole kyllä edes Haloja pelannut mutta eivät ne ole saaneet minua villiintymään lainkaan.

Jos nyt palataan tuohon uutiseen niin Microsoft "arvioi" että Xbox360-konsolia on myyty noin 50 000 Suomessa. Voidaanko tämä siis kääntää muotoon "Konsolia on lähetetty jälleenmyyjille 50 000" eli jenkkityyliin shipped, not sold? Luultavasti. Kannattaa muuten pitää mielessä että vain tuo Elite-version kysyntä ylittää tarjonnan, ei itse konsolin.
D
Huono 0
Ne meinaa siis myydä peräti kaksi halkoa Suomeen?
Se oli kirottua, kun Micro$oft sai ostettua Bungien. Nyt siihen ei voi koskea tikullakaan. Nimimerkki: Ei ¢enttiäkään Micro$oftille.
joka toiseen?
Huono 0
Juu, kyllähän tämä enemmän on mainos kuin oikea uutinen.
viilari ville
Huono 0
Toivon mukaan Halo 3 käätyy myös PC:lle nopeasti. XP:lle ja Vistalle, eikä vaan Vistalle.
PC versiota odotetaan
Huono 0
Tämä kyseinen Halo3 "uutinen" kuulostaa mun mielestä enemmän arvostelulta kuin mainokselta tai uutiselta.

Mutta mitä sitten vaikka joku uutinen kuulostaisikin hieman mainokselta. Mikäpä uutinen olisi sellainen, joka ei mainostaisi tahtomattaan yhtikäs mitään positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

Minä ainakin luen ennemmin uutisen muotoon puettuja mainoksia silloin kun haluan, kuin joka tuutista väkisin työnnettävää "Osta, osta, osta, tää on paras" -mainoksia. Näissä uutisissa kun on tahallisesti tai tahtomatta kuitenkin myös hieman asiaa mukana.
Vai ehkä arvostelu?
Huono 0
Silverillä ei todellakaan mitään netissä pelata, ei edes Live Marketplacesta ostettuja nettipelejä.

Myös normaalissa 20 gigan levyn sisältävässä Pro-versiossa on tätänykyä HDMI-liitäntä koska uudet 360:t käyttävät samaa emolevyä kuin Elite (uuden ja vanhan paketin erottaa kaupassa HDMI-liitin maininnasta).
DrW
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.