88 turhaa kanavaa

Keskivertoamerikkalaisperhe voi etsiä katsottavaa 104 eri kanavalta.
3.10.2007 15:59 Suomalainen tapitti televisiota kahden tunnin ja 47 minuutin edestä päivittäin vuonna 2004. Samana vuonna Yleisradion kanavat, MTV3 ja Nelonen pitivät hallussaan 92 prosenttia katseluosuutta, kertoo Tilastokeskus.
Sitten tuli digi-tv. Ilmaisten kanavien määrä kasvoi. Syyskuun alussa otettiin käyttöön myös E-nippu, joka toi antenniverkkoon seitsemän uutta maksullista televisiokanavaa.
Monelle suomalaiskodille digitaalisiin lähetyksiin siirtyminen tarkoittikin ennen kaikkea kanavamäärän lisääntymistä. Nyt maanpäällisessä verkossa lähetetään peräti 34 eri kanavaa.
Suomalaisten näkemien kanavien määrä kuitenkin kalpenee kansainvälisessä vertailussa.
Keskivertoamerikkalaisperhe pystyi valitsemaan tv-ohjelmistonsa peräti 104 kanavan joukosta vuonna 2006, kertoo tutkimusyhtiö Nielsen Companyn raportti maaliskuun lopulta. Se on ennätyksellinen määrä kanavia jopa Yhdysvaltaisella mittapuulla.
Vuonna 1985 amerikkalaiskodissa näkyi keskimäärin 18,8 kanavaa. Vuoteen 2005 verrattuna yhdysvaltalaiskotien vastaanottamien kanavien määrä kasvoi kahdeksalla.
Kasvavan kanavamäärän ohella myös televisiomainontamarkkinat kasvavat. TNS Media Intelligence odottaa yhdysvaltojen televisiomainosmarkkinoiden kasvavan viime vuoteen verrattuna 1,7 prosenttia 152,3 miljardiin dollariin.
Suomessa Mainonnan Neuvottelukunta tilasi TNS Gallupilta tutkimuksen, jonka mukaan televisiomainontaan käytettiin viime vuonna 5,3 prosenttia enemmän rahaa kuin vuotta aikaisemmin. Yhteensä televisiomainontaan käytettiin 230,7 miljoonaa euroa vuonna 2006.
Tyrmäävistä luvuista huolimatta suomalaiskatsojan ei ehkä kannata heittäytyä kateelliseksi. Kasvavista kanavamääristä ja mainostuloista huolimatta moni yhdysvaltalainen nimittäin valittaa tuttua ongelmaa: televisiosta ei tule mitään katsomisen arvoista.
Nielsen mukaan 104 kanavan hulppeasta valikoimasta katsotaan viikoittain yli 10 minuutin ajan vain noin 16 kanavaa.
(Julkaistu Taloussanomissa 3.10.2007)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
108 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
27 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
-165 e
Acer Aspire M5810 (Core i5-750, 8 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-129 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-111 e
Lenovo ThinkCentre M58P (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-100 e
Dell Inspiron 580 (Core i3-530, 6 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-86 e
HP Z600 (Xeon E5520, 3 Gt, 320 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö









Kommentit (13)
Jos se yksi kanava 88:sta on se sun juttus niin kyllä se lisäarvoa tuo.
On siinä valinnan varaa katsomatta jättämiseen...