Tv-lupia maksetaan ainakin vuoteen 2010 saakka

3.10.2007 16:45 Televisiomaksun tulevaisuus on toistaiseksi avoin, sanoi kansliapäällikkö Harri Pursiainen tänään Helsingissä. LVM:n näkemys on, että kaikkien vaihtoehtojen on oltava avoimesti esillä kun Yleisradion rahoitusta aletaan pohtia.
Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen puhui Radio- ja televisiotoimittajien liiton televisiomaksuseminaarissa 3. lokakuuta.
Samaan aikaan viestintäministeri Suvi Lindén ilmoitti, että hallitusohjelman mukaisesti parlamentaarinen työryhmä alkaa selvittää julkisen palvelun vuoden 2010 jälkeistä rahoitusta. Työ aloitetaan ensi vuonna.
Pursiaisen mukaan parlamentaarisen työryhmän tehtävä on haastava. Ilmeisesti työryhmälle kaavaillaan pitkää ikää, sillä Pursiaisen mukaan sille on annettava riittävästi aikaa.
- Televisiotoiminta on digitalisoitunut, ja uudet jakelukanavat ja päätelaitteet ovat ottaneet paikkansa. Viestintämaisema muuttuu nopeasti, mutta uskomme nykyisen televisiomaksujärjestelmän kestävän vuoteen 2010.
Taustatyötä tulevalle viestintäpoliittiselle päätöksenteolle tehdään jo parhaillaan.
- Ministeriö käynnistää asiantuntijaselvityksen Suomen viestintämarkkinoiden ja etenkin televisiotoimialan luotaamiseksi. Tutkimuksen konkreettisuuden varmistamiseksi olemme valinneet nimenomaan televisionäkökulman, vaikka viestintämuotojen väliset rajat eivät enää tänä päivänä olekaan aivan selkeitä, Pursiainen ilmoitti.
Selvitys televisiotoiminnasta valmistuu kuluvan vuoden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi
28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (31)
Ainoa järkevä vaihtoehto on YLEn salaus ja halukkaille rahaa vastaan purkukortti. Toinen vaihtoehto on mainokset.
Järjetöntä vaatia ~koko kansaa maksamaan siitä mitä ei kuitenkaan kaikki tarvitse. Tosin ainahan lupamaksun voi jättää maksamatta...
Humppa hömpät hoituu jo nyt mainoskanavilla ilman lupamaksuja, niin miksi sitten vielä YLE:n pitää tehdä vastaavia ohjelmia, jotka joudutaan rahoittamaan kalliisti lupamaksulla.
Olisi siinä ylen partanaamat kummissaan ku katsojia viikottain olis 4 ja niistäki 1 on kuollut jo ja telkku jääny päälle.
Sellasista ohjelmista mitä yleltä tulee ei kukaan kaveripiiristäni ole kiinnostunut, ehkä ne onkin suunnattu vähän vanhemmalle jengille. Mutta tv-lupaa en maksa nyt enkä koskaan.
Yleensä jos tuote on viallinen siitä saa hyvitystä tai sen voi vaihtaa, tämäpä onkin vain pakko ostaa sellaisenaan ja maksaa!
Sitten Yle on kuitenkin myynyt ( ? ) esitysoikeudet vaikkapa Viasatille josta ne maksullisena tulevat äänen ja tekstin kera, joten näin saan minäkin kanavat toimivina näkyviin, vaikkakin kaksinkertaisella maksulla.
Kiitos Yle!