Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Telian mobiilipalvelu

Operaattori maksaa videoista Suomessa ensi vuonna

Kuva: Lehtikuva/ Roni Rekomaa

8.10.2007 14:52 Telian asiakkaat voivat lähettää omia videoitaan yrityksen mobiilissa portaalissa olevaan palveluun, joka on tulossa myös Suomeen. Videon tekijä ansaitsee rahaa jokaisesta katselukerrasta.

Ruotsin Telia ottaa Pohjoismaista ensimmäisenä operaattorina käyttöön käyttäjän itse luomaa sisältöä LookAtMe TV -palvelussaan. Youtubista innoituksensa saanut palvelu lanseerataan maanantaina.

– Palvelu tulee Suomeen todennäköisesti ensi vuonna, kun palvelu lanseerataan kaikissa TeliaSoneran kuudessa maassa, TeliaSoneran sisältöpalveluista vastaava johtaja Juhani Kivikangas sanoo.

Syynä viiveeseen on jo lähes vuoden Suomessa toiminut Katomua-palvelu, joka on hyvin samanlainen videopalvelu kuin LookAtMe TV.

– Erona on se, että LookAtMe TV on tehty mobiilikäyttäjiä varten. Sen lisäksi palvelussa on jo entuudestaan paljon videoita, eli emme lähde tyhjästä liikkeelle.

Palvelun käyttämiseen tarvitaan matkapuhelin, jolla voi lähettää multimediaviestejä ja katsella videoita. Videon tekijä lähettää oman videoleikkeensä multimediaviestinä SurfPort -sivustolle. Siellä videosta tarkistetaan tekninen laatu ja sisältö.

Kivikankaan mielestä Telian tuomalle palvelulle riittää kysyntää.

– YouTubea ei ole vielä toistaiseksi laajalti saatavilla kännykkään, minkä vuoksi uskomme palvelun saavan suosiota. Arvelisin, että tulevaisuudessa molemmat palvelut ovat kiinnostavia kuluttajan kannalta.

Videoteoksen tekijä ansaitsee Teliassa yhdestä katselukerrasta 20 äyriä. Kun videon katselusta on kertynyt yli 150 kruunua, maksetaan rahat videon tekijän tilille.

LookAtMe TV on kotoisin Englannista, josta se on levinnyt eri operaattoreiden myötä maailmalle.

Jutun kirjoitti: Kaisu Lehtinen

Kaisu Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.