RIAA-tuomittu ei luovuta helpolla

Thomas kerää rahaa oikeudenkäyntikuluihinsa.
9.10.2007 10:21 Yksinhuoltajaäiti Jammie Thomas ei alistu suurkorvauksiin USA:n ääniteteollisuudelle, vaan valittaa odotetusti oikeuden päätöksestä.
Alaa edustava RIAA sai tekijänoikeuskäräjiltä haluamansa tuomion. Jammie Thomasille määrättiin satoja tuhansia maksettavaa suurille levy-yhtiöille musiikkitiedostojen saattamisesta muiden ihmisten saataville verkossa. Voi olla, että oikeudenkäyntikulut ja asianajajien palkkiot nostavat summan vielä huomattavasti isommaksi.
Thomas sanoi aiemmin, että hän ei aio pyytää keneltäkään rahallista apua korvausten maksamiseksi, mutta ottaa avun vastaan, jos sitä tarjotaan. Nyt Thomas on perustanut verkkosivuston, jolla kerätään lahjoituksia oikeuskuluja varten.
Valituksella voi sikäli olla mahdollisuuksia menestyä, että tuomioon riitti se, että hän oli väitetysti saattanut musiikkia muiden käyttäjien saataville internetissä. Kantajan ei tarvinnut todistaa, että kappaleita olisi todella levitetty muualle.
Jammie Thomas on pitänyt kiinni syyttömyydestään kautta linjan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nuoret vieroksuvat laiskottelua
09.02.2007 Nuoret kokevat työnteon moraaliseksi velvollisuudeksi jopa vahvemmin kuin työurallaan edenneet. Vanhempana työstä vain tykätään, viestii Manpowerin ruotsalaiskysely. Vain harvalle työ on välttämätön paha.
Kolme vuotta sitten
WSJ: Myös Microsoft puuhaa sovelluskauppaa
09.02.2009 Windows Mobile -puhelimet ovat saamassa Microsoftilta sovelluskaupan, Wall Street Journal kertoo.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- Kreikalla 15 päivää aikaa etsiä 300 miljoonan euron säästöt 07:59
- Yle: M-realin ranskalaistyöntekijät hurraavat torjuntavoittoa 07:52
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












