Piraattitallenteiden suosio romahti

Kuva: Outi Järvinen/Lehtikuva
11.10.2007 09:07 Piraattitallenteiden ostaminen ja maahantuonti on suomalaisten mielestä jopa puolittunut ja niiden lataaminen internetin vertaisverkosta pudonnut neljänneksellä vuodesta 2006.
Tämä käy ilmi Taloustutkimuksen tekijänoikeusbarometrista, jota se tekee Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien (LYHTY) toimeksiannosta.
Vuonna 2006 kahdeksan prosenttia suomalaisista kertoi tuoneensa maahan piraatteja, nyt niin vastaa tehneensä neljä prosenttia. Piraattien ostaminen kotimaassa alentui vastaavasti neljästä prosentistasta kahteen.
Myös internetpiratismi vähentyi selvästi. Kun viime vuonna 21 prosenttia kertoi imuroineensa internettiin luvatta laitettuja aineistoja, nyt näin vastasi vain 15 prosenttia.
- Nuorimmat, 15-25 -vuotiaat vastaajat ilmoittavat selvästi muita ikäluokkia useammin hankkineensa piraattitallenteita ja imuroineensa ja jakaneensa internetiin luvatta laitettuja aineistoja. Nuorillakin on kuitenkin nähtävissä sama trendi kuin muissa ikäluokissa: piraattitallenteiden ja erityisesti luvatta nettiin laitetun materiaalin hankkiminen on vähentynyt selvästi, toteaa Taloustutkimus Oy: tutkimuspäällikkö Tuomo Turja.
Ostaminen laillisista internetkaupoista on sen sijaan kasvanut. Kun viime vuonna 24 prosenttia kertoi ostaneensa joko musiikkia, tietokonepelejä tai elokuvia laillisesta internetkaupasta, nyt näin kertoi tehneensä 29 prosenttia vastaajista.
Luovan työn tekijät ja yrittäjät (LYHTY) on kotimaisen kulttuurialan ja sisällöntuottajien yhteistyöprojekti, joka toimii alan toimintaedellytysten kehittämiseksi.
Tekijänoikeusbarometri tehtiin osana Telebustutkimusta, jossa haastateltiin puhelimitse viikolla 27 1001 henkilöä. Otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen ja talouden koon mukaan kohderyhmää edustavaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin
11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (10)
Netistä laatamisen suosion laskua en ihan usko. Muualla uutisoidaan jatkuvasti sen suosion kasvusta. Vaikea uskoa, että täällä Suomessa asiat olisivat kovin paljon toisin.
Ehdin sentään lukemaan muutaman lauseen "uutisen" alusta ennen kuin törmäsin sanaan 'lyhty'.
Siihen se sitten loppuikin. Peruspropagandaa.
Mitäs nämä "luovat alat" sitten on? Pitääkö olla media-alalla, vai riittääkö esimerkiksi hasiksen polttelu?
Entäs riittäisikö lannan luonti? Tai luotsin hommat?
GRAAAAHHH
Olisi kiva nähdä internet-kysely tästä asiasta, hetkinen - sellainen taidettiin jo tehdä.
Ehkä hieman lähdekritiikkiä olisi saanut lisätä uutisoinnissa - mutta onneksi on kommentointiosio (vaikkakin se on nykyään sijoitettu yli yhden selainsivun mitan päähän itse uutisesta laittamalla väliin mainos ja kasa linkkejä).
http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/07/mtv3-ei-niellyt-purematta-ttvk-n-tutkimustuloksia
Kaikki tahot jotka oikeasti tutkivat internetin liikennettä galluppien sijaan pääsevät täysin vastakkaisiin tuloksiin. Operaattoreiden mukaan noin puolet Suomen internetliikenteestä tulee p2p:stä ja se ei ole laskussa millään tavalla. Vaikka tähän liikenteeseen kuuluu myös laillista tavaraa, niin kyllä kaikki tietävä pelin hengen.
Seuraava uutinen ei kerro sinänsä Suomen tilasta mutta se antaa selvää osviittaa, että miten tiedostojen jaon suosio kasvaa
http://piraattiliitto.org/uutiset/2007/10/bittorrent-julkaisujen-m-r-kolminkertaistui-vuodessa
Hyvä, että piratismi on laskussa, sillä nyt ei ole tarvetta uusille laeille ;)