Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sai ristiriitaisen vastaanoton

YouTube otti tekijänoikeussuodattimen käyttöön

16.10.2007 08:59 YouTube otti eilen käyttöön uuden tekniikan, jolla estetään tekijänoikeuksien alaisen materiaalin esittämistä videopalvelussa. Suodatus sai kuitenkin heti kovaa kritiikkiä osakseen.

Uusi suodatus perustuu tekijänoikeuksien alaisen materiaalin ja YouTubeen ladatun materiaalin vertaamiseen. Jotta suodatus toimisi, on tekijänoikeuksien haltijoiden siis toimitettava YouTubelle kaikki se videomateriaali, jonka ne haluavat suojattavan.

Tekijänoikeuksien haltijat voivat halutessaan myös jättää laittomat videot YouTubeen ja kytkeä niihin mainoksia.

YouTube ei suostu itse päättelemään palveluun ladatun materiaalin laillisuutta. Sitä ei palvelun mukaan ole mahdollista tietää, sillä oikeuksien omistajat lataavat joskus videoitaan YouTubeen mainostarkoituksessa. YouTuben arvostelijoiden mukaan laillisuuden voi kuitenkin yleensä helposti päätellä siitä, kuka videon YouTubeen tallensi.

YouTuben aiemmin oikeuteen haastaneita Englannin Valioliigaa ja musiikkijulkaisija Bournea edustava lakimies Louis Solomon puolestaan sanoi uutistoimisto AP:lle, että uusi suodatus on täysin riittämätön.

Aiemmin tekijänoikeuksien haltijoiden on täytynyt erikseen etsiä materiaaliaan YouTubesta. Palvelu on poistanut tekijänoikeuksien alaista materiaalia pyynnöstä.

Suodatuksen puutteen vuoksi myös mediayhtiö Viacom on haastanut YouTuben oikeuteen. Viacomista kerrottiin AP:lle, että yhtiössä ollaan tyytyväisiä YouTuben uuteen tahtoon ottaa enemmän vastuuta. Viacomin lakimies ei kuitenkaan osannut arvioida suodatuksen vaikutusta Viacomin nostamaan syytteeseen.

YouTube ja sen omistava Google alkoivat lupailla uutta suodatusta puoli vuotta sitten. Järjestelmän testeissä on ollut mukana yhdeksän yhtiötä, joista vain Walt Disney ja Time Warner halusivat nimensä mainittavan. YouTube pitää testejä onnistuneina.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (16)

Huono 0
YouTube otti eilen käyttöön uuden tekniikan, jolla estetään tekijänoikeuksien alaisen materiaalin esittämistä videopalvelussa. Suodatus sai kuitenkin heti kovaa kritiikkiä osakseen.
Digitoday
Huono 0
Ei ole ainakaan YLE herännyt vielä, hyvin tulee Kummelit läpi.

Kai sillä YLElläkin luulisi kiinnostusta riittävän ohjata käyttäjät teknisesti heikkotasoisempaan ja sisällöltään suppeampaan Elävään arkistoonsa...
Marko
Huono 0
No nyt sitten kaikki luvaton matsku katoaa kun Youtube lisää filtterin... vai mahtaako se sittenkin siirtyä johonkin toiseen, ei niin korkeaprofiiliseen ja vauraaseen palveluun.
Kirppu
Huono 0
Kohta Youtubessa ei olekaan enää mitään mieleistä katsottavaa :)
Narsku
Huono 0
Niin, Youtuben suosio ainakin omassa kaveripiirissäni on perustunut juuri vanhojen mainosten, musiikkivideoiden, tv-sarjojen yms. tiirailuun. Vain hyvin vähän on löytynyt mielenkiintoista "originaalia" (käyttäjien itse luomaa) materiaalia. Saas nähdä mihin suuntaan tässä mennään kun nettivideon suosio on kuitenkin koko ajan kasvussa.
Joonas
Huono 0
YouTube kokeileekin suodatusta aluksi vain Disneyn ja Time Warnerin videoilla.
Turo
Huono 0
Kannattaako ylen edes "herätä"? youtube on hieno kanava saada omille ohjelmille levikkiä. Jos olisin ylen johdossa, niin ottaisin mielenkiinnolla vastaan tämän tilaisuuden katsoa, mistä ohjelmista katsojat oikeasti pitävät. Selkeistä hiteistä DVD:t myyntiin. ensimmäinen lähetys on kuitenkin tehty ajat sitten. Jos ohjelma ei pyöri ruudussa, en näe toiminnassa mitään haitallista. Monethan tuolla nimenomaisesti mainostavat. Levy-yhtiöt jakavat musavideoita jne. katsojaluvut miljoonissa. Kannattaako syöttävää kättä purra?
Jay
Huono 0
...enpä taida sanoa muuta kuin: ARVOSTELU SYSTEEMI POIS KÄYTÖSTÄ, ETTÄ VOI KESKUSTELLA!!!!

terv. StapioV
Mitähän sanoisi, ettei saisi heti miinus palautetta =/
Huono 0
Toivottavasti ylläpito huomaa mistä ajatuksesta lukijat pitävät.
Emolevy
Huono 0
Ja sitten vaan useampia viestejä menemään.
Lyhyemmät kommentit voi kirjoittaa vaikka tähän.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
.