Manhunt 2:n väkivallan sumennus murtui

Manhunt 2 ei olisi kelvannut monille kauppaketjuille ilman sumennusta.
3.11.2007 07:02 Hakkerit ovat onnistuneet poistamaan Manhunt 2 -pelin väkivaltaisimpien kohtausten sumennuksen, kertoo pelin julkaisija Take-Two Interactive Software. Yhtiö teki sumennuksen saadakseen myydä peliä alle 18-vuotiaille Ýhdysvalloissa.
Hakkerit poistivat sumennuksen Manhunt 2:n Playstation Portable -konsolille eli PSP:lle tarkoitetusta versiosta. Peli on tehty myös Playstation 2:lle ja Nintendon Wiille, mutta niiden versioita ei uutistoimisto AP:n mukaan ole ilmeisesti hakkeroitu.
Sumennuksen poistamiseksi tarvitaan AP:n tietojen mukaan teknistä asiantuntemusta ja hakkeroitu PSP, joka toistaa muokattuja ohjelmia.
Ellei peliin olisi lisätty sumennusta, moni suuri amerikkalainen kauppaketju ei olisi huolinut Manhunt 2:ta valikoimiinsa, sillä peli oli luokiteltu Yhdysvalloissa Adults Only -ryhmään, eli sitä sai myydä vain 18 vuotta täyttäneille.
Sumennuksen jälkeen peli sai Mature-luokituksen, eli alaikäraja aleni vuoden verran 17 vuoteen. Mature-ryhmään luokiteltuna peli myös kelpaa kauppaketjuille paremmin. Britanniassa peliä ei edelleenkään saa myydä.
Take-Two ja Manhunt-pelien kehittänyt Rockstar Games ovat olleet väkivaltaisten peliensä takia tapetilla aiemminkin. Kaksi vuotta sitten hakkeri löysi yhtiöiden Grand Theft Auto: San Andreas -pelistä piilotetun seksikohtauksen.
Grand Theft Auto -kohun jälkeen amerikkalaiset sensuroijat ovat vaatineet nähtäväkseen myös pelien piilotetun sisällön. Take-Twon mukaan yhtiö noudatti tuota vaatimusta Manhunt 2:n tapauksessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista
11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (12)
Englannin osalta BBFC (British Board of Film Classification) on niittänyt kuuluisuutta jo pitkään. Monet varmaan muistavat 70- ja 80-lukujen elokuvakiellot ja vaikka sallivampaan suuntaan on koko ajan menty, sama lafka se noita päätöksiä peleillekin nykyisin jakelee.
Surullista - valitettavasti näitä lahopäitä riittää päättävissä elimissä hieman liikaakin.
Hauskana lainauksena muuten Manhunt 2 pelin tiimoilta jossa yhdysvaltalainen mielenterveys järjestön edustaja yrittää saada peliä kielletyksi koska se esittää mielenterveysongelmat "väärässä valossa":
--8<
8<""Even though some people may consider Manhunt 2 to be only a game, it unfortunately perpetuates and reinforces cruel, inaccurate perceptions that people who live with mental illness are violent," blasted Mike Fitzpatrick, executive director of NAMI."
"Concern over the violence reflected in the game up until now has not yet been extended to include the outrageous portrayal of the 54 million people in the United States who live with serious mental illnesses.
--8<
8<Huomatkaa, hänen mielestään "osa ihmisistä" tulee näkemään sen vain pelinä. En tiedä miten siellä yhdysvalloissa asiat on mutta uskoisin että suurin osa ihmisistä näkee sen "vain" pelinä ja tajuaa että ei ole mitään pakkoa ostaa kyseistä peliä tai antaa lasten pelata sitä. Niin, niitä lapsiakin voi valvoa, ei se pieni piltti paljon pelaile kun vetää piuhat irti tai lukitsee sen pleikkarin koodilla / lukolla.
Ai niin, 54 miljoonaa amerikkalaista kärsii mielenterveysongelmia? Miksi tämä ei suuremmin tule yllätyksenä.
( Linkki kyseiseen artikkeliin : http://www.eurogamer.net/article.php?article_id=86844 )
http://forums.maxconsole.net/showthread.php?t=86623
Myös Playstation 2 versio on hakkeroitu.