Viasatilta irtoaa kaksi uutta kanavapakettia

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
7.11.2007 13:31 Maksutelevisioyhtiö Viasat laajentaa sekä kanavatarjontaansa että palveluvalikoimaansa. Yhtiön lippulaivatuote Viasat Kulta täydentyy uusilla kanavilla sekä saa rinnalleen elokuvan ja urheilun ystäville räätälöidyt erilliset Viasat Film ja Viasat Sport -kanavapaketit.
Viasat kertoo, että uudistukset ovat osa sen starategiaa, jonka tavoitteena on yhtiön nostaminen Suomen johtavaksi maksutelevisioyhtiöksi.
Suomen kaapelitelevisioverkkojen tarjontaan tulee syksyllä kolme Viasat-kanavapakettia. Viasat Kulta -pakettiin tulee nykyisten kuudentoista kanavan lisäksi erikoiskanava Viasat Golf, lastenkanava Toon Disney ja kansainvälisesti kiitetty luonto- ja dokumenttikanava National Geographic.
Viasatin koko kanavatarjonnan sisältävän Viasat Kulta -paketin rinnalle yhtiö lanseeraa myös Viasat Sportin ja Viasat Filmin, jotka ovat kohdennettu erityisesti elokuvan ja urheilun ystäville.
- Kaapelitelevisio on suuressa roolissa maamme maksutelevisiomarkkinoiden kehityksessä. Paitsi että suurin osa maamme kotitalouksista kuuluu kaapeliverkkoon, on kaapelikotitalouksilla perinteisesti ollut antennikotitalouksia matalampi kynnys kokeilla maksutelevisiopalveluja, toteaa Viasatin Finlandin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.
Urheilukanavapakatti Viasat Sport sisältää muun muassa UEFA Mestareiden liigan, Englannin FA Cup, monet jalkapallon EM-karsintaottelut, Englannin liigacup, Englannin ensimmäinen divisioona, Saksan Cup, Hollannin, Tanskan ja Ranskan pääsarjat.
Viasat Sport esittää myös Manchester Unitedin, Chelsean, Barcan ja AC Milanin omien TV-kanavien parhaita paloja.
Puhtaasti elokuviin keskittyvä Viasat Film käsittää Viasatin kuusi elokuvakanavaa: Kansainvälisiä ja kotimaisia uutuusfilmejä esittävä TV1000 ja sen rinnakkaiskanava TV1000 PlusOne, puhtaasti Pohjoismaista elokuvaa esittävä TV1000 Nordic, koko perheelle tarkoitettu TV1000 Family, toimintaelokuviin keskittyvä TV1000 Action, elokuva-arkistojen helmiä näyttävä TV1000 Classic.
Marras- ja joulukuun tarjonnassa nähdään muun muassa Da Vinci -koodi, Pirates of the Caribbean – Kuolleen miehen kirstu sekä Ihmisen pojat.
Marraskuun 26. päivästä lähtien 19-kanavaisen Viasat Kulta -kanavapaketin hinta on 26,95 euroa kuukaudessa vuoden kestotilauksena ja 30 euroa kuussa toistaiseksi voimassa olevana tilauksena.
Viasat Film kanavapaketin hinta on 19.95 euroa kuukaudessa vuoden kestotilauksena ja 25 euroa kuukaudessa toistaiseksi voimassa olevana tilauksena.
Viasat Sport kanavapaketin hinta on 19.95 euroa kuukaudessa vuoden kestotilauksena ja 25 euroa kuukaudessa toistaiseksi voimassa olevana tilauksena.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi
28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (3)