Yle taipui tv:n tekstitysmuutokseen

9.11.2007 16:01 YLE parantaa digitaalisten televisiokanavien tekstitystä, joka on aiheuttanut osalle käyttäjistä ongelmia. YLE on tähän asti pitänyt kiinni siitä, että sen käyttämä tekstitys on edistyksellinen ja standardien mukainen ja vika on ollut digibokseissa.
YLE sanoo vastaavansa nyt katsojien palautteeseen ja muuttavansa tekstitystekniikkaa maanantaista alkaen. TV2:lla muutos tapahtuu kolme päivää myöhemmin, 15. marraskuuta.
Yle muuttaa tekstitystä siten, että kanavilla jatketaan digitaalisen tekstityksen käyttöä, mutta pääkielen tekstitystieto pidetään käytössä kiinteästi.

Katsojan ei tarvitse tehdä mitään tekstityksen parantamiseksi.
Kuva: Marja Airio / Lehtikuva
Tämä tarkoittaa sitä, että ohjelman vaihtuessa tieto tekstityksestä ei missään vaiheessa katkea tai muutu. Se vähentää Ylen mukaan merkittävästi häiriöiden mahdollisuutta. Käytännössä hyöty on se, että eräiden ohjelmien alussa esiintynyt tekstitysviive poistuu. Myös tallentavien digilaitteiden tallenteiden tekstityshäiriöt poistuvat.
Yle sanoo seuraavansa uudistuksen toimivuutta tiiviisti.
Uudistukset otetaan käyttöön lähetystoiminnassa. Katsojan ei tarvitse tehdä laitteelleen mitään lisäasetuksia. Muutos tehdään samassa yhteydessä kun Digita Oy tekee muitakin digi-tv:n muutostöitä. Muutos aiheuttaa mahdollisesti lyhyitä katkoksia Ylen digi-tv -palveluihin.
Yle käyttää digi-tv-lähetyksissään digitaalista tekstitystä, joka on erilainen kuin perinteinen poltettu tekstitys. Digitaalinen tekstitys lähetetään erillisenä tietovirtana kuvan ja äänen rinnalla. Tämä tekniikka mahdollistaa käyttäjille hyödyllisiä tekstityspalveluita. Suurin osa laitteista toimii moitteettomasti, mutta osassa digivastaanottimia tekstitys ei ole toiminut virheettömästi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Soneralta verkkokauppa 49 eurolla kuukaudessa
10.02.2009 Sonera tuo pk-yrityksille kotisivun, markkinointityökalut ja verkkokaupan 49 eurolla kuussa. Tarjolla on myös pelkkä kotisivupaketti 19 eurolla kuukaudessa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (54)
Tämä ei kuitekaan vaikuta siihen että kanavanvaihdossa ne samat pari-kolme tekstiä jää pois. Erikseen on sitten boksit jotka eivät syystä tai toisesta hallitse tekstejä täydellisesti (valmistajan korjattava ne viat).
Siis kysehän on siitä, että Yle laittaa tekstit osaksi kuvaa niin kuin muutkin kanavat, ja tekstejä ei saa pois millään vaikka haluaisi niin kuin nykyään ylellä.
"Yle muuttaa tekstitystä siten, että kanavilla jatketaan digitaalisen tekstityksen käyttöä, mutta pääkielen tekstitystieto pidetään käytössä kiinteästi."
Nih.