Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Norjalaisen Schibstedin toimitusjohtaja:

Mediayhtiöiden varauduttava suureen muutokseen

Kjell Aamot uskoo, että se mikä tapahtuu nyt Norjassa ja muissa Pohjoismaissa, tapahtuu pian muualla Euroopassa ja maailmassa.
Kuva: Lehtikuva

12.11.2007 13:02 Norjalaisen mediayhtiön Schibstedin toimitusjohtajan Kjell Aamotin mielestä mediayhtiöiden pitää varautua suureen muutokseen. Schibsted on yksi ketterimmin internet-aikaan siirtynyt iso mediayhtiö.

Yhdestä asiasta norjalaisen mediayhtiö Schibstedin toimitusjohtaja Kjell Aamot on varma: aika entinen ei enää palaa mediaan.

Hän on vakuuttunut, että tulevaisuudessa sanomalehdet menettävät lisää lukijoitaan, televisio katsojia ja radio kuuntelijoita.

Median on muututtava nopeasti säilyäkseen hengissä.

– Kuluvan vuoden alussa television katselu väheni Norjassa 20–40-vuotiaiden keskuudessa lähes viidenneksellä. Myös sanomalehtien lukijamäärät vähenevät. Käynnissä on dramaattinen muutos, ja se johtuu internetistä, Aamot sanoo

– Maailmassa on kaksi edelläkävijämaata, joissa eniten luetut sanomalehdet ovat verkkolehtiä: Norja ja Ruotsi. Norjassa luetuin on VG:n verkkopalvelu ja Ruotsissa Aftonbladetin. Lähes kaikkialla muualla tilanne on päinvastainen.

Ei ole yllätys, että molemmat ovat Schibstedin lehtiä.

Schibstedissä muutos alkoi kun perheyhtiö vietiin pörssiin vuonna 1992. Uudet osakkeenomistajat edellyttivät lupausta tulevaisuuden kasvusta.

Kolme vuotta myöhemmin Schibsted alkoi vahvistaa reippaasti voimiaan verkossa.

– Aloitimme aggressiivisen etenemisen verkossa. Osakkeenomistajat kannustivat siinä meitä keskellä teknohuumaa.

Teknokupla puhkesi vuonna 2001. Samalla romahti pohja useilta nettikohelluksilta. Enää Schibstedin johdon tekemät suunnitelmat eivät näyttäneetkään yhtä hyviltä osakkeenomistajien silmissä.

– Menetimme paljon rahaa. Useat mediayhtiöt sulkivat nettihankkeensa. Me menimme kuitenkin vastavirtaan ja jatkoimme investointeja verkkoon teknokuplan jälkeenkin. Se on yksi tärkeimmistä syistä nykyiseen menestykseemme. Yhtiö muutettiin perinteisestä lehtitalosta multimediayhtiöksi, Aamo sanoo.

Schibsted selvisi muutoksen myrkyistä hyvin. Viime vuonna konsernin liikevoiton osuus liikevaihdosta oli yli viidenneksen.

– Analyytikkojen laskelmien mukaan 20 prosenttia tämän vuoden liikevaihdostamme tulee verkosta. Sen sijaan voitosta jo puolet tulee verkosta. Pääsyynä tähän on erinomaiset katteet verkkotoiminnassa.

Perinteisten mediayhtiöiden pulmana on Aamotin mielestä reaktionopeuden hitaus. Internet on vallannut mediamarkkinoita huikealla vauhdilla, Google mainosmarkkinoita.

Käynnissä olevaa mediamurrosta ei hänen mukaansa ole vieläkään tajuttu kaikissa maissa.

– Suuria ongelmia on taas odotettavissa, kun talouskasvu alkaa hiipua. Silloin vanhan ja uuden median muutosta koetellaan kovasti.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.