Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Artistit koristavat virtuaalihahmoja

Aapelilainen kantaa Anna Abreauta

- Nyt puhutaan myös artistien tunnettuudesta määrätietoisen kohderyhmän ympärillä, Inka Mero katsoo.

13.11.2007 11:51 Apajan Aapeli-peliyhteisön käyttäjät voivat pian koristaa virtuaalisia vaatteitaan valikoitujen Sony BMG:n suosikkiartistien kuvilla ja brändeillä.

Apaja kertoo sopineensa Sony BMG:n kanssa virtuaalivaatteiden myynnistä. Nykyistä vaatekaappia voi täydentää muun muassa Ari Koivusen, Anna Abreaun, Lordin ja Hanna Pakarisen tyyliin.

Jokaisella Aapelin käyttäjällä kun on vähintään yksi virtuaalihahmo, jota he voivat pukea ja vaatettaa kaupasta löytyvillä tuotteilla.

- Aapelissa käy kuukausittain yli puoli miljoonaa eri kävijää, potentiaali on siis valtava. Täytyy muistaa, että nyt ei puhuta pelkästään hahmon vaatteiden myynnistä ja niistä saatavista tuloista, vaan myös artistien tunnettuudesta määrätietoisen kohderyhmän ympärillä, huomauttaa toimitusjohtaja Inka Mero Apajalta.

Äskettäin Apaja kertoi saamastaan 1,75 miljoonan euron sijoituksesta sekä aikeistaan kasvaa avoimesti. Meron mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollista osallistumista Googlen OpenSocial-hankkeeseen.

Samassa yhteydessä Mero ilmoitti, että Apajan pelipalveluun tuodaan jossain vaiheessa myös musiikkia.

Apajan peliyhteisö on levinnyt useisiin maihin, ja ulkomailla käyttäjät tuntevat sen nimellä Playray.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.