Digiboksit ovat tärvelleet kirjojen myyntiä

Kirjakauppa kärsii digilaitteiden myyntihypessä.
Kuva: Outi Järvinen/Taloussanomat
29.11.2007 08:35 Kirjojen myynti ei ole tänä vuonna sujunut läheskään yhtä hyvin kuin muu kauppa. Alan toimijat arvelevat, että syynä on se, että ihmiset ovat satsanneet digi- ja hifilaitteisiin. Lisäksi internet nakertaa kirjojen tarvetta ja vie ihmisten aikaa.
Kirjakauppa on tänä vuonna käynyt nihkeämmin kuin muu kauppa. Erikoiskaupan pikatilaston mukaan kirjakaupan liikevaihto pieneni tammi–syyskuussa hieman alle kolme prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.
Kustantamojen myyntitilastot ovat vajaa pari prosenttia plussalla, mutta silti kirjakauppa on sujunut selvästi kehnommin kuin muu erikoiskaupan myynti. Se kasvoi syyskuun loppuun mennessä lähes kymmeneksen viime vuodesta.
Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja WSOY:n toimitusjohtaja Veli-Pekka Elonen toteaa, että yleinen kilpailu kuluttajien ajasta ja rahasta on kiristynyt.
- Kotitalouksilla on ollut paljon hankintoja kuten digiboksit, erilaiset sähköiset palvelut, mobiilisisältöpalvelut ja muut vastaavat tuotteet, sanoo Elonen.
Suomalaisen kirjakaupan toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju arvioi, että näiden lisäksi myös osa asumiseen ja sisustukseen laitetuista rahoista on kirjoista pois.
Kirjamyynnissä sisällöt ratkaisevat ja kaunokirjallisuuden myyntiä on tänä vuonna hillinnyt se, että suuria hittikirjoja ei ole ollut. Viime vuosina esimerkiksi Kari Hotakainen, Jari Tervo, Dan Brown ja Kjell Westö ovat teoksillaan nostaneet myyntiä selvästi.
WSOY:llä lasten ja nuorten kirjojen myynti on sujunut hyvin. Oksaharju huomauttaa, että viime vuonna lasten ja nuorten kirjojen kauppaa siivitti Harry Potter. Tällaisen jättimenestyksen puuttuminen tarkoittaa melkoista aukkoa tämänvuotiseen myyntiin.
Oppikirjojen myynnissä ei ole valittamista, sillä lukiot ovat uudistaneet opetussuunnitelmiaan.
Eniten huolia aiheuttavat tietokirjat, vaikka esimerkiksi muistelmien ja Suomen historiaa ja erityisiä puheenaiheita käsittelevien kirjojen myynti on ainakin WSOY:llä sujunut hyvin.
Etenkin nippelitiedon tarvitsijat ja jonkin asian tarkistajat ovat siirtyneet nettiin, mistä googlaamalla voi selvittää miltei asian kuin asian. Mitä täsmällisempää ja varmemmin oikeaa tietoa hakija kaipaa, sitä todennäköisemmin hän käyttää kirjoja, arvioidaan alalla.
– Kustantajat seuraavat käyttäjien tarpeita entistä tarkemmin ja miettivät, mille aihealueille kirjoja kannattaa kustantaa, sanoo Oksaharju.
Matkakirjoille hän povaa ihan hyvää tulevaisuutta. Sen sijaan esimerkiksi sana- ja tietosanakirjojen tarve voi olla vaakalaudalla.
Kaikesta huolimatta tietokirjat ovat Kirjakaupan liiton toimitusjohtaja Olli Eräkiven mukaan pitäneet hyvin hintansa. Sen sijaan kaunokirjallisuutta saa suhteessa nyt selvästi halvemmalla kuin takavuosina.
Tilanne mietityttää kirja-alan väkeä, mutta tämän vuoden osalta se uskoo vahvasti joulukauppaan. Eräkivi muistuttaa, että loppuvuosi ratkaisee kaiken, sillä kirjakaupan myynnistä 40 prosenttia tehdään isänpäivän ja joulun välillä.
- Kaikki on vielä mahdollista, sanoo hän.
Johtaja Stig-Björn Nyberg Akateemisesta Kirjakaupasta arvioi, että kyseessä on vain välivuosi.
– Aina on ylä- ja alamäkiä. Pääosa suomalaisista on jo hankkinut digiboksinsa, joten ensi vuosi voi näyttää aivan toisenlaiselta, hän sanoo.
Notkahdus ei välttämättä koske edes nyt kaikkia. Kipa kirjaryhmän vetäjä Leena Mäenpää kertoo, että maaseudulla muutosta juuri huomaa.
– Täällä mennään eteenpäin tasaista tahtia.
Elosen mukaan alalla uskotaan tulevaan.
– Pitää vain olla hereillä ja aktiivinen ja tehdä asioita entistä paremmin. Kustannusala on aika perinteinen ja kehittymispotentiaalia varmasti on.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Rakennuksen elinkaari sähköisesti seurantaan
09.02.2007 Ympäristöministeriö, Suomen kuntaliitto sekä Espoon, Vantaan, Hyvinkään ja Turun kaupungit ovat luoneet TietoEnatorin tukemana kuntien rakennusvalvonnan sähköisen asioinnin, arkistoinnin ja asianhallinnan tavoitetoimintamallin.
Kolme vuotta sitten
“Verkkosankari” esti webcam-itsemurhan
09.02.2009 New Jerseyssä asuva mies esti kalifornialaisen ystävänsä itsemurhan ilmoittamalla verkkokeskusteluista poliisille.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Pepsi antaa potkut 8 700:lle 17:34
- Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800 17:20
- » Taloussanomat.fi












