Televisiolupien määrä jämähti paikalleen

7.12.2007 09:07 Televisiolupien määrä on jämähtänyt paikoilleen vajaaseen kahteen miljoonaan. Lupamaksuja valvovan viestintäviraston mukaan noin 31 000 taloutta on irtisanonut tv-lupansa tänä vuonna digitelevisioon siirtymisen takia.
Tv-maksuja oli marraskuun lopussa voimassa 1 949 533. Määrä on noussut edellisestä kuukaudesta, lokakuusta 2007, 1 734 kappaleella. Tv-maksunsa on vuoden 2007 alusta lukien irtisanonut 31 220 taloutta.
Digitelevisoon siirtyminen näkyi eniten syyskuun luvuissa, joissa oli laskua elokuun lopusta 1,4 prosenttia. Syyskuussa voimassa oli 1 951 340 tv-maksua.
Viestintäviraston arvion mukaan Suomessa on 200 000 taloutta, jotka katsovat televisiota vaikka eivät ole maksaneet tv-maksua.
Tv-maksu on lakisääteinen maksu, joka tulee olla aina maksettuna, jos taloudessa on mahdollisuus vastaanottaa reaaliaikaista televisiolähetystä minkä jakelukanavan (analoginen, digitaalinen, satelliittivälitys, laajakaista) tai millaisen laitteen tai laiteyhdistelmän avulla tahansa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa
11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (16)
http://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/vuosi/viimeisin/minuutit.html
Yhtälö on aika erikoinen. Ihmiset irtisanovat TV-lupiaan kun eivät ole tyytyväisiä YLEen mutta samalla YLEn katsojamäärät kasvavat.
Ketä tuollainen tyrkkybannerikampanja oikein edesauttaa motivoimaan TV-luvan maksuun?
Olisiko taloyhtiöiden tarkistettava kantansa jatkaa 35-vuotista perinnettä kaapelimaksuissa?
YLE:lle vaan järki käteen ja kanavat maksukortille, niin ei tarvitse AINA olla itkemässä kun muutama sata tuhatta taloutta oletetusti katsoo ohjelmia ilmaiseksi.
Mielessä kyllä kävi että irtisanon itsekin koko luvan tuon kampanjan tuloksena.
Monikohan on toteuttanut tuon ohikiitävän ajatuksen...
Ketä tuollainen tyrkkybannerikampanja oikein edesauttaa motivoimaan TV-luvan maksuun?
Ilmainen vinkki: Firefox + adblock. Säästyy huomattavasti hermoja surffatessa.
Tai vaihtoehtona B, siirretään se veroihin, niin kaikki maksaa.
Jokatapauksessa, jos tulee suunnaton paniikki ja kanavaa tarvitaan hätälähetykseen, voitanee se salaus poistaa lähetys signaalista ja avot, kuva näkyy kaikilla. Jos siis omistaa TV:een.
Turhaan tässä Yle mitään itkee, se on oma vika jos ei osaa.